Luonnonsuojelulain kokonaisuudistus yrittää vastata luonnon monimuotoisuuden heikentymiseen – ratkaisuna uusia suojelukeinoja ja työkaluja yritysten vastuullisuustyöhön

Kesäkuussa 2023 voimaan tullut laki on järjestyksessään kolmas kansallinen luonnonsuojelulaki. Uudistus tarjoaa niin yrityksille kuin yksittäisille ihmisille mahdollisuuksia edistää luontokadon torjuntaa omalla toiminnallaan.

100 vuotta ensimmäisestä luonnonsuojelulaista

Suomen ensimmäinen luonnonsuojelulaki säädettiin vuonna 1923. Aikanaan modernissa laissa säädeltiin lajisuojelusta ja siinä oli nykyäänkin voimassa oleva jaottelu yksityisiin ja valtion luonnonsuojelualueisiin. Aikojen saatossa luonnonsuojelulakia muutettiin tai yritettiin muuttaa useaan otteeseen, mutta suurin uudistus saatiin aikaan lopulta vuonna 1996, kun Suomessa säädettiin toinen luonnonsuojelulaki.

Toisen lain keskeisenä tavoitteena olikin saattaa kansallisesti täytäntöön kaksi luonnonsuojeludirektiiviä, luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annettu neuvoston direktiivi ja luonnonvaraisten lintujen suojelusta annettu neuvoston direktiivi (HE 79/1996 vp). Lisäksi sujuvoitettiin hallinnollisia menettelyjä, täydennettiin luonnonsuojelualueita koskevaa sääntelyä, sekä parannettiin maanomistajien oikeusturvaa mm. lisäämällä oikeus vaatia alueen lunastusta, kun neljä vuotta on kulunut luonnonsuojeluohjelman hyväksymisestä.

Vuoden 1996 lakia edelsi luonnonsuojelun normipohjan kansainvälinen kehitys. Esimerkkeinä kansainvälisen sopimuspohjan kehityksestä voisi mainita CITES 1973 (kieltää uhanalaisten eläin- ja kasvilajien kansainvälisen kaupan), Ramsar 1975 (edistää kosteikkojen suojelua) ja biodiversiteettisopimus 1992 (pyrkii säilyttämään maailman luonnon monimuotoisuuden). Euroopan unionissa puolestaan säädettiin luontodirektiivi 1992 ja lintudirektiivi 1979, sekä CITES-asetus 1982 ja 1997. Luonnonsuojelulaki on näiden sopimusten ja direktiivien kansallinen täytäntöönpano.

Kesäkuussa 2023 voimaan tullut luonnonsuojelulaki (9/2023) on järjestyksessään kolmas luonnonsuojelulaki. Vaikka valmistelussa vanha laki kävi läpi perusteellisen mylläyksen, on sen useat pykälät säilyneet sisällöllisesti ennallaan. Kokonaan uusia lukuja on laissa säädetty muun muassa luonnonsuojelun hallinnosta, eliölajien vaihdannasta, maahantuonnista ja maastaviennistä, luontotiedon hallinnasta sekä luonnonarvojen heikentymisen hyvittämistä koskevasta vapaaehtoisesta ekologisesta kompensaatiosta (HE 76/2022 vp). Tässä kirjoituksessa on muutamia nostoja uudesta laista, jotka ovat minun mielestäni tärkeimpiä ja vaikuttavampia.

Krunnien luonnonsuojelualueen luonnontilaista kivikkorantaa. Kuva Jussi-Tapio Roininen.

Luontotyyppien tiukkaa suojelua koskevat uudet säännökset

Uudessa laissa on edelleen säädetty suojelluista luontotyypeistä, mutta suojeltujen luontotyyppien lista on hiukan kasvanut. Uutena listaan on lisätty mm. sisämaan tulvametsät, harjumetsien valorinteet, meriajokaspohjat, suojaisat näkinpartaispohjat tai kalkkikalliot. Kuten ennenkin, kielto tulee voimaan vasta, kun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on päätöksellään määritellyt suojellun luontotyypin esiintymän rajat ja antanut päätöksen tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille. Sääntely on siis tältä osin säilynyt ennallaan. Myös aikaisemmin tehdyt rajauspäätökset ovat edelleen voimassa.

Vuoden 2023 lakiin on lisätty uutena säännöksenä tiukasti suojeltuja luontotyyppejä koskeva pykälä. Näiden luontotyyppien osalta niiden heikentäminen on kiellettyä suoraan lain nojalla, eikä erillistä rajauspäätöstä siis viranomaisen toimesta tarvita. Tällaisia luontotyyppejä ovat serpentiinikalliot, -kivikot ja -soraikot sekä rannikon avoimet dyynit. Hallituksen esityksen mukaan kaikki kyseiset luontotyypit ovat Suomessa harvinaisia ja pienialaisia – yhdenkin esiintymän häviäminen voi vaikuttaa suojelutason heikentymiseen. Valtio on velvollinen korvaamaan kiinteistön omistajalle tai erityisen oikeuden haltijalle merkityksellisen haitan, joka aiheutuu tiukasti suojellun luontotyypin heikentämiskiellosta.

Uusikaarlepyyn dyynejä. Kuva Jussi-Tapio Roininen.

Ekologinen kompensaatio yhdistää luonnon monimuotoisuuden turvaamisen ja yritysten vastuullisuustyön

Suurimpana yksittäisenä muutoksena on luonnonsuojelulain 11 luvussa säädetty vapaaehtoinen ekologinen kompensaatio. Ekologinen kompensaatio on keino pysäyttää luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen. Luonnonsuojelulain toimivuusarvioinnissa (2020) ehdotettiin ekologisen kompensaation sitomista luontotyyppien poikkeuslupien myöntämisen edellytykseksi. Lakia myös valmisteltiin alun perin tästä näkökulmasta, mutta lopullisessa esityksessä päädyttiin esittämään kompensaatiota vapaaehtoisena työkaluna yritysten vastuullistyöhön.

Luonnonsuojelulain 3 §:n mukaan ekologisella kompensaatiolla tarkoitetaan eliölajeille ja luontotyypeille aiheutettavien heikennysten hyvittämistä parantamalla eliölajien ja luontotyyppien tilaa heikennysalueen ulkopuolella. Luonnonarvoja toiminnassaan heikentävä toimija voi hyvittää toiminnastaan luontotyypille tai eliölajin elinympäristölle aiheutuvan heikennyksen hyvittävillä toimenpiteillä tuotetuilla luonnonarvoilla tai edellytysten täyttyessä suojeluhyvityksellä. Kompensaatiolla varmistetaan aiheuttaja vastaa -periaatteen mukaisesti toiminnan negatiivisista vaikutuksista aiheutuvien haittojen taloudellisesta kompensoinnista. Kompensaation avulla hankkeen haitalliset vaikutukset sisältyvät hankkeen toteuttamiskustannuksiin.

Kompensaatiota voidaan toteuttaa uuden luonnonsuojelulain mukaan ennallistamalla heikentyneitä alueita (98 §) tai pysyvästi suojelemalla uhanalaisen luontotyypin luonnontilaltaan edustava esiintymä (100 §). Heikentyneille alueille tehdään hyvittävät toimenpiteet, joilla korvataan luontotyypille tai eliölajin elinympäristölle aiheutuva heikennys vähintään täysimääräisesti. Ennen heikentävien toimenpiteiden aloittamista on toteutettava toimenpiteet, joilla luodaan edellytykset tavoitellun tilan saavuttamiselle (perustavat toimenpiteet). Tarvittaessa on toteutettava toistuvat, tavoitellun tilan saavuttamisen edellyttämät hoitotoimenpiteet (102 §).

Yritykset voivat siis perustaa kompensaatioalueita tai halutessaan ostaa kompensaatioalueita maanomistajilta, jotka tarjoavat kompensaatiorekisterin kautta maitaan kompensaatiota varten. Maanomistaja voi tuottaa hyvittävillä toimenpiteillä luonnonarvoja käytettäväksi ekologiseen kompensaatioon (103 §). Heikennyksen aiheuttaja voi hakea elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta päätöstä hyvityksen korvaavuudesta. ELY-keskus antaa hakemuksesta päätöksen, jossa kielletään hyvitysalueen luonnonarvojen hävittäminen ja heikentäminen ja määritellään hyvitysalueen rajat. Kielto tulee voimaan, kun päätös on annettu tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille. Päätöksestä tehdään merkintä myös kiinteistörekisteriin. Kun vapaaehtoinen ekologinen kompensaatio pääsee järjestelmänä pyörähtämään käyntiin, on se parhaimmillaan yhteiskunnalle erittäin kustannustehokas luonnonsuojelun instrumentti – kustannukset tulevat kokonaan luonnonarvojen heikentäjän vastuulle. Kompensaatiorekisterin tiedot ovat julkisia, joten yleisöllä on mahdollisuus varmistua kompensaatiotoimien olemassaolosta ja toimivuudesta.

Vaaranpäällyssuo Paljakan luonnonpuistossa. Kuva Jussi-Tapio Roininen.

Säännökset ympäristöhallinnon tietojärjestelmistä sekä päätösten julkaisemisesta

Yhtenä uutena lisäyksenä viranomaisen toimintaan on päätöksenteon avoimuuden lisääminen päätösten julkaisemista koskevana velvoitteena. Luonnonsuojelulain 121 §:n 3 momentin mukaan ympäristöministeriön, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja Metsähallituksen on julkaistava tämän lain nojalla tekemänsä päätökset internetsivuillaan. Jatkossa ELY-keskuksen luonnonsuojelulain nojalla tekemät päätökset löytyvät ELY-keskuksen internet-sivuilta. Sähköisen toimintaympäristön avulla on mahdollista edistää erityisesti viranomaistoiminnan avoimuutta (HE 79/2022 vp).

Laissa on säädetty myös luonnonsuojelun tietojärjestelmästä. Luonnonsuojelun tietojärjestelmä muodostuu luonnon monimuotoisuutta ja siihen vaikuttavia toimintoja koskevista tiedoista.  Luonnonsuojelun tietojärjestelmä koostuu tiedoista, jotka tallennetaan tai on tallennettu ympäristöministeriön, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, Metsähallituksen, Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnontieteellisen keskusmuseon (ylläpitäjät) ylläpitämiin tietojärjestelmiin, rekistereihin ja asianhallintajärjestelmiin (117 §).

Luonnonsuojelun tietojärjestelmään tallennetut tiedot ovat ympäristötiedon julkisesta saatavuudesta ja neuvoston direktiivin 90/313/ETY kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2003/4/EY tarkoitettuja julkisia ympäristötietoja, ellei viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999) tai muussa laissa toisin säädetä (120 §).

Luonnonsuojelulain kokonaisuudistus on tarvittava askel kohti kestävämpää tulevaisuutta

Luonnon monimuotoisuutta on suojeltava, jotta elämän edellytykset maapallolla säilyvät. Parhaillaan luonnon monimuotoisuus köyhtyy ennennäkemättömän nopeasti. Suomen lajien punaisen kirjan mukaan Suomessa arviolta joka yhdeksäs laji on uhanalainen. Erityisesti vapaaehtoisen ekologisen kompensaation esitteleminen uutena suojeluinstrumenttina on konkreettinen keino tämän uhan torjumiseksi ja luonnonsuojelulaki on keskeisessä asemassa kokonaisuuden sääntelyssä. Toivon, että varsinkin uusi ekologisen kompensaation mahdollisuus herättää kiinnostusta ja innostusta kaikissa toimijoissa ja että se auttaa meitä yhdessä suojelemaan luonnon monimuotoisuutta. Jokainen teko on tärkeä ja merkityksellinen.

Teemu Mäkelä
Juristi
Ympäristö ja luonnonvarat, Luonnonsuojeluyksikkö
Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Metsiensuojelua METSO-toimintaohjelmalla

Natura 2000-ohjelman toteutuksen ja seurannan yhteydessä kävi ilmi, että eteläisen Suomen metsäisten luontotyyppien suojelua tulisi lisätä merkittävästi. Samalla paine suojelun toteuttamiseksi vapaaehtoisin keinoin kasvoi niin suureksi, että metsien suojelu luonnonsuojelulain mukaisen ohjelman muodossa ei saanut kannatusta. Samalla kuitenkin tunnistettiin tarve lisätä metsien suojelua niin metsäteollisuuden, viranomaisten, etujärjestöjen kuin kansalaistenkin taholta. Asetettiin laaja kansallinen työryhmä pohtimaan ratkaisua asian hoitamiseksi. Työryhmän tuloksena saatiin aikaan vapaaehtoisuuteen perustuva METSO-toimintaohjelma, jolla oli laaja yhteiskunnallinen kannatus.

Ensimmäinen METSO-toimintaohjelma laadittiin vuosiksi 2008-2016 ja yksi sen tavoitteista oli saada luonnonsuojelulain nojalla pysyvän suojelun piiriin 96 000 ha metsäisiä luontotyyppejä. Nopeasti nuo vuodet menivät, eikä talousarvioihin saatu riittävästi euroja ohjelman viemiseksi loppuun. Tavoitteissa päästiin kuitenkin reilusti puoliväliin. METSOlle oli kuitenkin edelleen laaja yhteiskunnallinen tuki ja hyväksyntä, niin tavoitteiden kuin toimintatapojenkin osalta. Hyvää ohjelmaa päätettiin jatkaa ja laadittiin METSO II toimintaohjelma vuosille 2016-2025, jonka pääasiallinen tarkoitus oli saattaa loppuun METSO I-toimintaohjelman tavoitteet. Ja tällä tiellä ollaan edelleen, mutta nyt näyttää siltä, että tavoitteet tullaan saavuttamaan niin alueellisesti kuin valtakunnallisestikin, mikäli rahoituksen taso pysyy suunnitelmien mukaisena. Tosin koronapeikolla voi tähänkin asiaan vielä olla sanansa sanottavana. Jää nähtäväksi.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus vastaa, sille lainsäädännössä osoitettujen, ympäristöasioiden hoidosta kolmen pohjalaismaakunnan alueella ja siten myös METSO-toimintaohjelman toteuttamisesta. Alueen METSO-tavoite on yhteensä n. 6000 ha ja siitä on nyt toteutettu n. 4000 ha. Mikäli toimintaohjelman rahoitus turvataan tulevissa talousarvioissa, niin tuo puuttuva 2000 ha saadaan näillä näkymin toteutettua vuoteen 2025 mennessä.

METSO-toimintaohjelmaan kuuluu 10 erilaista metsäistä elinympäristöä ja niillä jokaisella on omat hehtaaritavoitteensa. Etelä-Pohjanmaan ELYn alueella pahimmat puutokset kohdistuvat kolmeen näistä: monimuotoisuudelle tärkeät maankohoamisrannikon elinympäristöt, monimuotoisuudelle tärkeät kangasmetsät ja monimuotoisuudelle tärkeät suot. Kahden viimeksi mainitun osalta puute koskee lähinnä elinympäristöjen runsasravinteisempia luontotyyppejä.

Vaikka metsäisten luontotyyppien suojelu METSO-toimintaohjelman puitteissa alkaakin olla loppusuoralla, niin pysyvien suojelualueiden tarve ei varmastikaan siihen lopu. Yksi tänä vuonna käynnistetyn HELMI-toimintaohjelman tehtävistä on arvioida metsien suojelun mahdollista jatkamista v. 2025 loppuvan METSO-toimintaohjelman jälkeen. Suojelualueiden hankinnan osalta HELMI-toimintaohjelma keskittyy, ainakin aluksi, suoluontotyyppien suojeluun.  Mutta se onkin jo toisen blogin aihe…

metsonpolku.fi

Vesa-Pekka Simula
Metsätalousinsinööri
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Maisemanhoito – näkymän sommittelua vai managementtia?

Minulle tarjoutui loppuvuodesta 2019 mieleenpainuva mahdollisuus seurata väitöstilaisuutta, jossa väitöstutkimuksen kohteena oli kolme ensimmäistä luonnonsuojelulain nojalla perustettua valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta. Aihe on henkilökohtainen, sillä olin yhden alueista perustamishankkeen projektipäällikkönä, ja maisemanhoitoalueen perustamisen jälkeen olen ollut intensiivisesti mukana alueen maisemanhoitoon tähtäävässä toiminnassa myös ELY-keskuksen edustajana. Oli kihelmöivää kuulla väitöstutkija Matti Riihimäen analyysi maisemanhoidon näkemyksistäni. Tässä blogissa jatkan tarinaa.

Riihimäki oli pannut merkille, että maisemanhoito-sana herättää Suomessa usein harmittavan kapean mielikuvan: laitetaan työhaalarit päälle ja lähdetään risusavottaan. Tutkijan mukaan mielikuvan laajentamista vaikeuttaa mm. tietyt puutteet sopivissa termeissä suomen kielessä. Ollapa ytimekäs suomen kielen vastine kokonaisvaltaista monimutkaisten prosessien hallintaa kuvaavalle englannin kielen sanalle management ja kernaasti myös sanalle landscape (vrt. view, scenery), niin olisi helpompi laajentaa käsitystä maisemanhoidosta näkymien hoitamisesta prosessien hallintaan.

Museo vai muutos?

Maisemanhoito ei ole varsinaisesti myöskään sommittelutehtävä tai museaalista toimintaa. Maisema on elävä systeemi ja prosessi, jota ei voi sijoittaa tarkoin kontrolloituihin olosuhteisiin ja säilyttää konservoiden, kuten arvokasta taulua. Elävää maatalousmaisemaa on lähes mahdotonta entisöidä, kuten vanhaa rakennusta yhden aikakauden tyyli-ihanteiden ja tekniikoiden mukaisesti, paitsi pienialaisessa ulkomuseossa. Ihmisen luoma kulttuurimaisema on väistämättä vuorovaikutuksessa sitä ylläpitävien elinkeinojen, ympäröivän yhteiskunnan ja luonnonprosessien kanssa. Maisemanhoito on siten muutoksen hallintaa ja jatkuvaa arvoyhteyksien pohtimista pikemmin kuin kehityksen pysäyttämistä tai valmiiksi suunnittelua. Maiseman ilmiasun takana on niin maaseudulla kuin urbaanissa ympäristössäkin monimuotoinen toimintojen verkosto.

Kulttuurimaisema on niin laaja käsite, että siitä puhuttaessa tarvitaan täsmentävä etuliite: maaseudun kulttuurimaisema, urbaani kulttuurimaisema, liikenteen kulttuurimaisema jne. Maaseudun kulttuurimaiseman hoitopyrkimyksissä tulisi mielestäni pitää prioriteetit selvänä: maaseudun maisemaa ylläpitää parhaiten elävä maatalous, muu on hienosäätöä. Maisemanhoidon nimissä ei siten tulisi vaikeuttaa maatalouselinkeinojen harjoittamista tai kehittymistä. Sitä vastoin muu maankäyttö maiseman piirteiden säilyttämisen ja maatalouden toimintamahdollisuuksien säilyttämisen näkökulmasta voi tarvita tarkempaa ohjausta. Erityisesti taajamien läheisillä alueilla, joihin kohdistuu monenlaisia maankäytön odotuksia, tämä voi edellyttää valintojen tekemistä ja tarpeiden yhteensovittamista.

Viranomaisten maisemanhoidolliset tehtävät korostuvat alueilla, jotka on nimetty tavalla tai toisella arvokkaiksi. Jotta viranomainen voisi valvoa maiseman arvojen huomioimista esimerkiksi maankäyttö- ja infrahankkeissa, tulisi statusointivaiheessa tuottaa riittävän selkeät kuvaukset niistä arvoista ja piirteistä, joita halutaan vaalia. Siten tarjotaan eväitä järkevään muutoksen hallintaan, erilaisten tarpeiden yhteensovittamiseen ja ratkaisujen kestävään perusteluun.

Hulevesistä urbaania maisemaa

Myös urbaani maisema on elävä ihmistoiminnan tulos ja kulutuksen kohde. Viime syksynä sain tutustua Oslossa innostaviin esimerkkeihin rakennetuista maisemista, joissa erilaiset yhdyskunnan tarpeet oli valjastettu palvelemaan toisiaan.  Urbaaneissa viher-, asuin- ja katuympäristöissä hulevesien käsittelyn ja johtamisen ratkaisut näyttäytyivät viihtyisinä viheralueiden ja julkisen tilan elementteinä sekä katutilojen yksityiskohtina. Hulevesien johtaminen maan alle putkiin on onneksi epämuodikasta, ja hienoista hulevesiratkaisuista kannattaa inspiroitua Suomessakin.

Maisema ja ilmastonmuutos

Maiseman, niin urbaanien toimintojen kuin maaseudun elinkeinojenkin, sopeutumista ilmastomuutokseen sekä roolia ilmastonmuutoksen hillinnässä pohdittiin viime vuoden aikana kansainvälisessä AELCLIC-hankkeessa. Hankealueita oli 16 yhdeksässä maassa, joista yksi, Kauhajoen Hyypänjokilaakso, Etelä-Pohjanmaalla. Hankealueet toivat esille maiseman ilmastonmuutokseen mukautumisen haasteet eri puolilla Eurooppaa. Sään ääri-ilmiöt tuottavat uhkia paitsi ihmisille ja yhdyskunnille myös viherympäristölle ja maataloustuotannolle. Hyypässä monipuolisesti koottu yhteistyöryhmä pohti ilmastonmuutoksen vaikutuksia maatalousalueella, ja sijoittikin tarkastelun keskiöön alku- ja energian tuotannon, low-tec-jatkojalostuksen sekä maaseudun ja luonnon ekosysteemipalvelut. Isoissa kaupungeissa korostuivat hulevesien hallinta sekä kuumuuden ja kuivuuden tuottamat haasteet kaupunkivihreälle ja ihmisten asuinolosuhteille.

Maisemanhoito on siis todentotta managementtia: rakentamisen ohjausta, infrastruktuurin fiksua sovittamista elinympäristöön, luonnonprosessien hallintaa, arvoyhteyksien ylläpitämistä ja vahvistamista, elinkeinotoimintaa, yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia.

Marketta Nummijärvi
Ylitarkastaja
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus