Maailman metsäpäivä – ajankohtaisempi kuin koskaan

Viikon kuluttua 21.3.2023 vietetään Maailman metsäpäivää, joka on toiminut YK-päivänä vuodesta 2013 lähtien.

Metsät koskettavat meitä tavalla tai toisella. Luontokato, ilmastonmuutos, poliittiset vaikutukset ja taloudelliset intressit kohdistavat metsiimme ennennäkemättömän laajaa painetta ja keskustelua siitä, miltä metsämme tulisi näyttää ja miten niitä voidaan käyttää. Asian käsitteleminen noin 5000 merkin blogikirjoituksessa on mahdotonta, jonka vuoksi aion rajata blogia omaan työhöni, nimittäin metsäisten elinympäristöjen hoitoon Helmi-elinympäristöohjelmassa.

YK:n biodiversiteettisopimuksen COP15 -kokouksessa Montrealissa, päästiin joulukuussa sopuun tavoitteesta suojella 30 % maailman meri- ja maapinta-alasta. Tämä ei toki takaa, että luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen pysähtyisi ja palautuisi, vaan suojeltavien alueiden laatu tulee myös mahdollistaa tätä.

Etenkin metsien ennallistaminen sai viime syksynä laajaa huomiota, kun EU:n ennallistamisasetuksesta käytiin kiivastakin keskustelua julkisuudessa ja eduskunnassa. Iltapäivälehdet täyttyivät aiheeseen liittyvistä artikkeleista, kuten mitä (metsien) ennallistaminen tarkoittaa. Avaan nyt tätä käsitettä niille, jotka eivät lukeneet kyseisiä artikkeleita.

Viljelty mäntymetsä primäärisukkessiometsävyöhykkeellä Luodon saaristossa. Kuva: Robin Ramstedt.

Metsien ennallistaminen

Metsäisten elinympäristöjen hoidossa, tai tuttavallisemmin metsäteemassa, pyritään ennallistamaan uhanlaisia metsäisiä luontotyyppejä, joiden ominaispiirteet ovat häviämässä. Ominaispiirteiden menettäminen laskee luontotyyppien edustavuutta ja monimuotoisuutta, joita pyritään palauttamaan ennallistamistoimenpiteillä.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa ennallistamistoimenpiteitä kohdistetaan maankohoamisrannikon luonnontilaisten primäärisukkessiometsien kehityssarjoihin sekä lehtoihin. Ensiksi mainittua nimihirviötä kutsun jatkossa primäärisukkessiometsäksi. Primäärisukkessiometsää löytyy globaalista näkökulmasta ainoastaan Itämeren maankohoamisen vaikutusalueelta, minkä johdosta kyseistä luontotyyppiä on erityisen tärkeätä säilyttää.

Lehdot ovat vielä primäärisukkessiometsiäkin uhanalaisempia, sillä niiden osuus koko Suomen metsämaan pintalasta on vain noin 1 %. Lisäksi lehdot sijoittuvat yleensä vesistöjen äärelle, missä ihmispaine ja rakentaminen on yleensä huomattavaa.

Tavallisin syy primäärisukkessiometsän edustavuuden heikkenemiseen on metsien viljely tai muut metsätaloustoimet, sillä luontotyypin edustavuus on kytkeytynyt koskemattomiin kehityssarjoihin.

Primäärisukkessiometsän kehityssarjat alkavat rannanläheisistä pensaikoista ja lehtometsistä muuttuen kehityksen edetessä karummiksi havumetsiksi. Maankohoamisen ja ajan myötä maaperä muuttuu havumetsävyöhykkeelle ominaiseksi happamaksi podsolimaaksi, jolloin metsää ei enää luokitella primäärisukkessiometsäksi. Tähän prosessiin menee reilu 1000 vuotta.

Metsähallitus on suorittanut pienaukotuksia ja puiden kaulaamista Luodon saaristossa.
Kuvat: Robin Ramstedt.

Lehtoja uhkaa sen sijaan luontainen kuusettuminen. Vaikka kuusi onkin lehtojen yleisin puulaji, liika kuusettuminen uhkaa lehtojen multaisia ruskomaita hapettamalla näitä ja heikentää  näin ollen lehtipuiden kasvumahdollisuuksia.

Rehevää lehtokasvillisuutta Pitkämönluoman Natura 2000 -alueella. Kuva: Hanna Gulin.

Kuusivaltainen metsäalue Pitkämönluomassa. Kuva: Hanna Gulin.

Metsäteemassa toimenpiteet sijoittuvat ensisijaisesti Natura 2000 -alueille ja yksityisille luonnonsuojelualueille. Näin ollen voidaan varmistaa, että toimenpiteet vaikuttavat alueen luontoon myös jatkossa, kun metsätaloustoimet eivät pääsääntöisesti ole mahdollisia. Metsäteemassa on kuitenkin mahdollista toteuttaa toimenpiteitä myös suojelemattomille kohteille. Tämä on välttämätöntä, jotta uhanalaisten metsäluontotyyppien ja -lajien negatiivista kehitystä olisi realistista muuttaa.

Pääasialliset toimenpiteet joilla lisätään yllä mainittujen luontotyyppien edustavuutta ja monimuotoisuutta on viljeltyjen metsien hakkuut (joko pienaukotuksina tai laajempina hakkuina) ja kuusien poistaminen. Näillä toimilla edistetään metsien luontaista kehitystä tai tiettyjen puulajien kasvumahdollisuuksia. Suuri syy metsäluontomme köyhtymiseen on lahopuuston vähyys, joka on elintärkeä monille lajeille. Kaatamalla eri lajisia ja ikäisiä puita sekä kaulaamalla näitä, muodostetaan erirakenteista maa- ja pystylahopuuta, mikä palvelee mahdollisen suurta lajijoukkoa lyhyemmällä ja pidemmällä aikajänteellä.

Esimerkillinen pystylahopuu kääpineen. Kuva: Robin Ramstedt.

Vaikka metsät ovatkin monimuotoisesti tärkeitä, nämä muodostavat vaan osan koko luonnon monimuotoisuudesta. Tästä johtuen eri Helmi-teemojen kohteet toimenpiteineen pyritään yhdistämään isoimmiksi kokonaisuuksiksi uusilla Helmi-alueilla, jolloin kohteiden kytkeytyvyys tukee luonnon monimuotoisuuden elpymistä tehokkaammin.

Robin Ramstedt
Luonnonsuojelun asiantuntija ja metsäteema vastaava
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Lintuvedet – umpeenkasvun uhan alta kukoistaviksi lintuparatiiseiksi

Lintuvesiksi kutsutaan reheviä vesistöjä tai niiden osia, joilla on suurta merkitystä kosteikkoympäristöissä eläville linnuille niiden muutonaikaisina levähdysalueina, pesimäalueina tai molempina. Vesistöjen rehevyys on kallioperältään happamalla alueellamme lähes aina seurausta ihmisen toimista. Hyvän lintuvesikohteen muodostuminen on usein vaatinut myös vedenkorkeuden laskua. Kaiken kaikkiaan ihmisen vaikutus lintuvesikohteiden synnylle on ollut suuri. Vesien rehevöityminen ja mataloituminen eivät todellakaan ole kaikista näkökulmista katsottuna tavoiteltavia kehityssuuntia.

Vakavasta umpeenkasvusta kärsivä Pikkuselkä Kuivasjärvellä Alavudella. Kuva: Olli Autio

Yleinen herääminen luonnon monimuotoisuuden vaalimista kohtaan virisi 1970-luvulla, jolloin myös rehevien vesistöjen merkitys lajikirjolle tunnistettiin. Niiden linnustoa selvitettiin systemaattisin kartoituksin kohteiden suojelun pohjatiedoksi. Ponnistelujen tuloksena luonnonsuojelusuunnittelu konkretisoitui vuonna 1982, jolloin valtioneuvosto antoi päätöksensä valtakunnallisesta lintuvesiensuojeluohjelmasta.

Koko Suomeen suojeltavia lintuvesikohteita määriteltiin maan eteläpuoliskoon painottuen 287 kappaletta, joista 26 kohdetta sijoittui silloisen Vaasan läänin eli nykyisen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueelle. Suomen liityttyä vuonna 1995 Euroopan unioniin ja siinä yhteydessä Natura 2000 -verkoston muodossa saatujen luonnonsuojeluvelvoitteiden myötä alueelle saatiin aiempien lisäksi kolme uutta lintuvesiensuojelukohdetta. 21 aiemmista lintuvesikohteista sisällytettiin Natura 2000 -verkostoon. Myös ne viisi verkoston ulkopuolelle jäänyttä lintuvesiensuojeluohjelman kohdetta säilyivät osana pysyvästi suojeltujen lintuvesikohteiden verkostoa. Lintuvesiksi määriteltäviä luonnonsuojelulain nojalla suojeltuja kohteita on Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella nykyisin 29 kappaletta.

Lintuvesien alaviereinen kehityskulku

1970-luku vaikuttaa olleen rehevien vesistöjen linnuston kulta-aikaa. Tuolloin vaateliaiden lajien, kuten mustakurkku-uikun, punasotkan ja nokikanan kannat olivat suurimmillaan. Rantalaidunnuksen loppumisesta oli kulunut vasta vähän aikaa eivätkä vesien ravinne- ja kiintoainekuormituksen vaikutukset olleet saavuttaneet vielä huippuaan. Häiriötila kuitenkin oli läsnä, mutta sopivana annoksena. Tämän jälkeen lintuvesien tila on tasaisesti muuttunut epäsuotuisampaan suuntaan, ja todellinen taittuminen lintuvesilajien kantojen koossa on tapahtunut vuosituhannen vaihteen tienoilla. Kehitys on selkeästi nähtävissä lajiston uhanalaisuusarvioinneista. Vuosina 1986 ja 1992 uhanalaisten lintulajien listalla oli vain yksi lintuvesilaji, etelänsuosirri. Vuoden 2000 arviossa tällaisia lajeja oli yhdeksän, vuonna 2010 taas 18 ja 2019 jo 29. Myös runsaslukuisina esiintyneiden ja tavallisina pidettyjen lajien, tavin ja telkän, määrät ovat ilmeisesti puolittuneet lintuvesikohteilla 2000-luvun aikana, vaikka nämä lajit eivät vielä olekaan uhanalaisten listalle päätyneet. Tilanne on kuitenkin muuttunut suorastaan hälyttäväksi ison lajijoukon kohdalla.

Punasotka on äärimmäisen uhanalainen, voimakkaasti taantunut rehevien vesistöjen laji. Kuva: Arto Juvonen

Käsillä vaikuttavat olevan likimain viimeiset hetket aloittaa heikentyneiden lintuvesikohteiden kunnostukset. Monet kohteista ovat vuosikymmeniä jatkuneen rehevöitymiskehityksen seurauksena kasvaneet umpeen, jolloin avovettä vaativilta lajeilta on yksinkertaisesti loppunut elintila. Rehevöitymisestä ovat suuresti hyötyneet särkikalat, jotka kilpailevat pohjaeläinravinnosta useiden uhanalaistuneiden kokosukeltajien kanssa. Ruovikot ovat vallanneet aiemmin karjan ja lampaiden avoimina pitämät laajat rantaniityt, jotka olivat monien lajien vaatimia elinympäristöjä. Keitosta maustavat vielä runsastuneet vieraspedot minkki ja supikoira, joille maassa pesivät vesi- ja rantalinnut ovat mieluisia saaliita. Tämän kokonaisuuden hallintaan saaminen olisi kenties avain lintuvesikohteiden uuteen kukoistukseen. Heikentyneiden kantojen palautuminen ei kuitenkaan tapahtune hetkessä.

Toivoa lintuvesille HELMI-elinympäristöohjelmasta

Käytännön kunnostustoimet tapahtuvat pohjimmiltaan paikallistasolla, ja jokainen vesistökohde on hyvin yksilöllinen. Kunnostustoimien kokonaisuus on mietittävä kohteittain yhdessä vesi- ja maa-alueiden omistajien kanssa. Tavoitteisiin kuuluvat avovesialueiden laajentaminen, särkikalojen ja vieraspetojen poisto ja rantaniittyjen kunnostukset. Käytännön tasolla niitetään, ruopataan, pyydetään minkkejä ja supikoiria loukkujen ja koirien avulla, hoitokalastetaan, poistetaan ruovikoita sekä tehdään keinosaaria. Paikalliset asukkaat tekevät monilla kohteilla arvokasta vapaaehtoistyötä järvien kunnostamiseksi. Oma lähijärvi halutaan saada jälleen tilaan, joka elää vain menneiltä sukupolvilta periytyneissä muistoissa. Yhteistyö paikallisten kanssa on lintuvesikohteiden kunnostuksessa kaiken keskiössä ja erittäin hedelmällistä. Paikallisilta on saatu arvokkaita näkemyksiä ja ideoita, jotka on siirretty käytännön suunnittelutyöhön.

Lajien romahtaneita kantoja elvytettäessä tarvitaan laajamittaista ja aktiivista, koko lintuvesiensuojeluverkoston käsittävää elinympäristökunnostusta. Helmi-elinympäristöohjelmassa lintuvesien – ja monien muiden elinympäristöjen – kunnostusta ajatellaan ensi kertaa kokonaisvaltaisesti. Tähän mennessä kunnostustoimia ajatellen merkittävimpinä ongelmina ovat olleet rahoituksen niukkuus ja rahoituslähteiden hajanaisuus.

Merenrantalaitumen kunnostusta Lohtajalla. Kuva: Risto Saari

Vakavasti rehevöityneiden kohteiden kunnostus on kuitenkin haastavaa, vaikka valuma-alueelta vesistöihin päätyvä kuormitus olisikin vähentynyt huippulukemistaan. Ravinteet on huomattavasti vaikeampi saada vesistöstä pois verrattuna siihen, miten järven kuormittaminen ravinteilla ja kiintoaineella on hiljalleen vuosikymmenten ajan tapahtunut vailla pilaamiseen oikeuttavan luvan tarvetta. Koska jokainen vesistö on lopulta valuma-alueensa summa, tulisi myös valuma-alueella tehtävät kunnostustoimet ottaa merkittäväksi osaksi kunnostuksen keinovalikoimaa.

Helmi-elinympäristöohjelma jatkuu näillä näkymin vuoteen 2030 saakka, mutta todennäköisesti kunnostustoimien on jatkuttava huomattavasti pidempään. Toimintakulttuuri saadaan luotua ja toimenpiteet käynnistettyä, mitkä ovat edellytyksiä kunnostuksen menestyksekkäälle jatkolle. Pidemmällä aikavälillä sinnikkäällä, koko lintuvesiverkoston käsittävällä kunnostusyhteistyöllä voidaan varmasti saavuttaa myönteisiä tuloksia. Tähtäämme siihen, että useat umpeenkasvun uhan alla olevat kohteet saavat jälleen monimuotoisen linnustonsa takaisin ja samalla järvien tilaa saadaan parannettua.

Olli Autio
Lintuvesikoordinaattori
Luonnonsuojeluyksikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Vesivisiossa katse Lapväärtin-Isojoen tulevaisuuteen

Vesivision tarkoituksena on koota yhteen alueen asukkaat sekä eri alojen toimijat ja laatia yhdessä vesistölle tulevaisuuteen ulottuva näkemys sen käytöstä ja tilasta. Vesivisio koostuu yhteisistä tavoitteista ja toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on sovittaa yhteen muun muassa tulvariskien hallinta, vesivarojen käyttö, vesienhoito, luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja kalatalous Lapväärtin-Isojoella. Lisäksi pyritään saamaan aikaan alueellista sitoutumista toimintaan ja lisäämään tietoisuutta vesistöön liittyvistä asioista, alueen luontomatkailu ja elinkeinotoiminta huomioiden.

Vesivisiota toteutetaan sidosryhmien välisenä työpajatyöskentelynä. Vesivision toteuttamisessa mukana ovat Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Lapväärtin-Isojoen valuma-alueen suunnittelutyöryhmä ja monipuolisesti paikallisia sidosryhmäjäseniä. Ensimmäinen työpaja järjestettiin 10.3.2020. Toinen työpaja on siirtynyt koronan aiheuttamien poikkeustoimien takia jo toistamiseen ja se pyritään järjestämään vuoden 2021 aikana. Vesivisiotyöskentely on sidoksissa myös EU:n Life-rahoitteiseen Freshabit LIFE IP -hankkeeseen, joka käynnistyi vuonna 2016. Hankkeen aikana Lapväärtin-Isojoella on toteutettu useampia kunnostustoimia sekä vesien ja lajien suojelua edistäviä toimia. Hanke päättyy vuonna 2022 ja vesivisiotyön toivotaan jatkavan sitä hyvää yhteistyötä, jolla turvataan tulevaisuuden kestävä vesivarojen käyttö ja luonnon monimuotoisuus.

Lapväärtin-Isojoki virtaa kuuden kunnan alueella; Kauhajoella, Isojoella, Karijoella, Kristiinankaupungissa, Teuvalla ja Siikaisissa. Pääuoman yläpuolista osuutta kutsutaan Isojoeksi ja alinta osaa Lapväärtinjoeksi. Tärkeimpiä sivujokia ovat Heikkilänjoki, Kärjenjoki, Pajuluoma, Karijoki ja Metsäjoki. Lisäksi vesistöalueeseen kuuluu iso joukko pieniä puroja. Joki saa alkunsa Lauhanvuoren kansallispuiston lähteistä ja puroista ja se laskee Selkämereen, Kristiinankaupungin eteläpuolelta. Mielestäni Lapväärtin-Isojoki on upea vesimuodostuma, joka muuttaa olemustaan kapeista luonnontilaisista latvapuroista, mutkitteleviin eli meanderoiviin jokiuomiin ja leveään suistoalueeseen.

Lapväärtin-Isojoki on erittäin merkittävä sen luonnontilaisuuden, kalatalouden ja luonnon monimuotoisuuden takia. Lapväärtin-Isojoki kuuluu osittain Natura 2000 -verkostoon, joka turvaa luontodirektiivissä määriteltyjen luontotyyppien ja lajien elinympäristöjä. Lapväärtinjokilaakson Natura 2000 -alueen tärkeimmät luontoarvot liittyvät sekä elinympäristöön että lajistoon. Elinympäristöjen kannalta arvokkaimpia ovat luonnontilainen jokireitti, mukaan lukien luonnontilaiset purot ja kosket, jokivarren paikalliset merkittävät vanhat luonnonmetsät sekä maakunnallisesti arvokkaat keidassuot. Uhanalaisuutensa perusteella arvokkaimpia lajeja ovat jokihelmisimpukka ja meritaimen. Suojeluarvon näkökulmasta uhkatekijöitä alueella ovat esimerkiksi eroosio, tulvat, pengertäminen, ojitus, perkaus ja ruoppaus, pintavesien saastuminen, veden patoaminen, vieraslajit sekä ilmastonmuutos.

Luontokuvauskilpailun voittaja: Hukanluoma 2020, Katja Perttula.

Lisätietoa vesivisiosta ja alueella tapahtuneista toimenpiteistä kerrotaan verkkosivuilla ja vuorovaikutteisella tarinakartalla. Vesivision tiimoilta järjestettiin kesällä luontokuvauskilpailu (6.7.–3.8.2020), jonka teemana oli: ”Mikä on minulle tärkeää vedessä ja vesiluonnossa”. Tavoitteena oli tuoda esiin paikallista ja arvokasta vesistöaluetta sekä sen monipuolista luontoa. Syksyllä vesivisiosta järjestettiin kirjastonäyttely vesistöalueen kunnissa eli Kauhajoella, Karijoella, Kristiinankaupungissa ja Isojoella. Näyttelyssä oli nähtävillä kuvia ja tietoa vesistöalueesta, lajistosta ja keskeisistä uhista. Lisäksi näyttelyssä oli esillä aikaisemmin kesällä järjestetyn luontokuvauskilpailun valokuvat. Tilanteen salliessa alueella järjestetään koko perheen ulkoilupäivä ja alueen kouluille järjestetään luontokoulupäivä, joita minä erityisesti odotan jo innolla. Toivottavasti nähdään siellä!

Lapväärtin-Isojoen vesivision verkkosivut (vesivattenvisio.org)
Lapväärtin-Isojoen vesivision tarinakartta (maps.arcgis.com)

 

 

Katja Vainionpää
suunnittelija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Metsiensuojelua METSO-toimintaohjelmalla

Natura 2000-ohjelman toteutuksen ja seurannan yhteydessä kävi ilmi, että eteläisen Suomen metsäisten luontotyyppien suojelua tulisi lisätä merkittävästi. Samalla paine suojelun toteuttamiseksi vapaaehtoisin keinoin kasvoi niin suureksi, että metsien suojelu luonnonsuojelulain mukaisen ohjelman muodossa ei saanut kannatusta. Samalla kuitenkin tunnistettiin tarve lisätä metsien suojelua niin metsäteollisuuden, viranomaisten, etujärjestöjen kuin kansalaistenkin taholta. Asetettiin laaja kansallinen työryhmä pohtimaan ratkaisua asian hoitamiseksi. Työryhmän tuloksena saatiin aikaan vapaaehtoisuuteen perustuva METSO-toimintaohjelma, jolla oli laaja yhteiskunnallinen kannatus.

Ensimmäinen METSO-toimintaohjelma laadittiin vuosiksi 2008-2016 ja yksi sen tavoitteista oli saada luonnonsuojelulain nojalla pysyvän suojelun piiriin 96 000 ha metsäisiä luontotyyppejä. Nopeasti nuo vuodet menivät, eikä talousarvioihin saatu riittävästi euroja ohjelman viemiseksi loppuun. Tavoitteissa päästiin kuitenkin reilusti puoliväliin. METSOlle oli kuitenkin edelleen laaja yhteiskunnallinen tuki ja hyväksyntä, niin tavoitteiden kuin toimintatapojenkin osalta. Hyvää ohjelmaa päätettiin jatkaa ja laadittiin METSO II toimintaohjelma vuosille 2016-2025, jonka pääasiallinen tarkoitus oli saattaa loppuun METSO I-toimintaohjelman tavoitteet. Ja tällä tiellä ollaan edelleen, mutta nyt näyttää siltä, että tavoitteet tullaan saavuttamaan niin alueellisesti kuin valtakunnallisestikin, mikäli rahoituksen taso pysyy suunnitelmien mukaisena. Tosin koronapeikolla voi tähänkin asiaan vielä olla sanansa sanottavana. Jää nähtäväksi.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus vastaa, sille lainsäädännössä osoitettujen, ympäristöasioiden hoidosta kolmen pohjalaismaakunnan alueella ja siten myös METSO-toimintaohjelman toteuttamisesta. Alueen METSO-tavoite on yhteensä n. 6000 ha ja siitä on nyt toteutettu n. 4000 ha. Mikäli toimintaohjelman rahoitus turvataan tulevissa talousarvioissa, niin tuo puuttuva 2000 ha saadaan näillä näkymin toteutettua vuoteen 2025 mennessä.

METSO-toimintaohjelmaan kuuluu 10 erilaista metsäistä elinympäristöä ja niillä jokaisella on omat hehtaaritavoitteensa. Etelä-Pohjanmaan ELYn alueella pahimmat puutokset kohdistuvat kolmeen näistä: monimuotoisuudelle tärkeät maankohoamisrannikon elinympäristöt, monimuotoisuudelle tärkeät kangasmetsät ja monimuotoisuudelle tärkeät suot. Kahden viimeksi mainitun osalta puute koskee lähinnä elinympäristöjen runsasravinteisempia luontotyyppejä.

Vaikka metsäisten luontotyyppien suojelu METSO-toimintaohjelman puitteissa alkaakin olla loppusuoralla, niin pysyvien suojelualueiden tarve ei varmastikaan siihen lopu. Yksi tänä vuonna käynnistetyn HELMI-toimintaohjelman tehtävistä on arvioida metsien suojelun mahdollista jatkamista v. 2025 loppuvan METSO-toimintaohjelman jälkeen. Suojelualueiden hankinnan osalta HELMI-toimintaohjelma keskittyy, ainakin aluksi, suoluontotyyppien suojeluun.  Mutta se onkin jo toisen blogin aihe…

metsonpolku.fi

Vesa-Pekka Simula
Metsätalousinsinööri
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus