Pohdintoja Kansainvälisenä kosteikkopäivänä

Kosteikot ovat maailmanlaajuisesti erittäin monimuotoinen elinympäristöjen ryhmä. Niitä yhdistävä tekijä kaikkialla on, että vähintään saappaat ovat tarpeen niillä kuljettaessa. Kosteikkojen luonteessa on valtavaa vaihtelua, aina trooppisten jokisuistojen mangrovesoista arktisiin polygonisoihin. Kosteikkojen merkitys luonnon monimuotoisuudelle on kaikkialla suuri. Niillä on myös valtava merkitys vesi- ja hiilivarastoina.

Eurooppa kosteikkojen maanosa

Eurooppa on kosteikkojen kannalta merkittävä maanosa. Maanosan laajimmat kosteikot sijaitsevat alueilla, joita ei äkkiseltään tule ajatelleeksi nimittäin Vienanmeren etelä- ja itäpuolella, Arkangelissa ja Ääninen-järven eteläpuolella. Myös Skandinavia loistaa kosteikkojen runsaudella. Näillä alueilla kosteikot ovat enimmäkseen erilaisia soita. Kuitenkin Barentsinmeren rannoilla vuoroveden vaihtelu luo omanlaisiaan arktisia kosteikkoympäristöjä. Satelliittikuvia katsellessa voi löytää mielenkiintoisia, Barentsinmereen laskevien suurten jokien tulvimiseen liittyviä, kosteikkoja. Mitä etelämmäs Euroopassa siirrytään, sitä vähäisemmiksi käy kosteikkojen määrä. Toki sieltäkin löytyy erittäin merkittäviä kosteikkoja, kuten Volgan suisto Mustallamerellä ja erikoinen Syvashin suolajärvisysteemi. Länsi-Euroopassa runsassateisilla alueilla (esim. Skotlanti ja Färsaaret) esiintyy maaston peittäviä ja sen mukaisesti nimensä saaneita peittosoita. Vuorovesirannat, kuten Alankomaiden Waddenzee, sekä suurten jokien suistot, ovat myös läntisen Euroopan merkittäviä kosteikkoja.

Eteläpohjaista kosteikkoluontoa tyypillisimmillään. Keidassuo Suupohjassa.

Entäpä sitten omat, kotoiset kosteikkomme?

Suomi on soiden maa, mahtaako saanut osan nimestäänkin siitä (totuus lienee, että ei ole). Tyypillisimpiä kosteikkojamme ovat suot, jotka peittävät Suomen kamarasta noin 100 000 neliökilometriä eli lähes kolmanneksen. Etelä- ja Länsi-Suomessa esiintyvät keidassuot muuttuvat pohjoista ja itää kohden aapasoiksi, jotka puolestaan muuttuvat käsivarressa ja päälaen pohjoisosissa palsasoiksi.

Ihmisen toiminta vaikuttaa kosteikkoihin

Valitettavasti ihmiskunta on kohdellut kosteikkoja kovin kaltoin, eikä Suomikaan erotu edukseen. Kosteikkoja on kautta maailman kuivattu mitä moninaisimpia tarkoituksia varten ja niiden luonnetta on muuteltu laajalla keinovalikoimalla. Kasvava väestö on tarvinnut käyttöönsä myös kosteikot, jotka ovat olleet kehityksen esteinä tai sen mahdollistajina. Suomen kasvavan väestön ruokkimiseksi raivattiin pelloiksi 1600-luvulta alkaen tuhansia neliökilometrejä soita. 1900-luvulla soidemme käyttö lisääntyi tavattomasti, kun metsätalouskäyttöön kuivattiin ojittamalla suunnilleen puolet eli noin 50 000 neliökilometriä soita. Tämä on eniten maailmassa. Kasvava energiantarve toisen maailmansodan jälkeen on hävittänyt altaiden alta soita, ja 1970-luvun alun energiakriisin seurauksena taasen on turvetuotantoon otettu noin 500 neliökilometriä suoluonnostamme. Jos ajatellaan kaatopaikkoja eri kaupungeissa, ovat ne usein soita: Stormossen, Ämmässuo, Isosuo, Kiimassuo, Kontiosuo ja niin edelleen.

Kuoriutuuko ihmiskunnasta vielä kosteikkojen pelastaja?

Mikä on kosteikkojen tulevaisuus ja mitä on tehtävissä niiden palauttamiseksi?

Globaalisti ajatellen suuria uhkakuvia leijuu edelleen kosteikkojen yllä. Uhkakuvista ilmastonmuutos ja edelleen kasvavan väestön tarpeet mahtavat olla suurimpia. Kosteikot voivat lopulta muodostua kriittisiksi ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta. Niiden vettä puhdistavaa vaikutusta ja toimimista hiilivarastoina ei voi millään korvata. Omalta osaltamme voisimme Suomessa toimia kosteikkojen palauttamiseksi. Konkreettinen toimi myönteisen kehityskulun käyntiin polkaisemiseksi voisi olla metsätaloudellisesti vajaatuottoisten ojitettujen soiden systemaattinen ennallistaminen. Suunnittelua ja toteutusta voisi tehdä esimerkiksi valuma-aluetasolla. Globaali ajattelutapa ja paikallistasolla tapahtuva käytännön toiminta voisivat olla avaimia kosteikkojen palauttamiseksi. Suomella voisi olla hyvät edellytykset toimia niiden kunnostamisen edelläkävijänä, mikä voisi olla kunnostamisen ensi askel myös laajemmin.

Yli puolet kosteikkojen luontotyypeistä on uhanalaisia, kuten ruoho- ja heinäkorpi.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus toimii jo nyt monenlaisten kosteikkojen kunnostamisen edistäjänä, mutta kunnostustarpeen valtaisan mittakaavan vuoksi tehtävää riittää vielä pitkäksi aikaa. Kunnostustoiminnan laajentamistarve on myös ilmeinen.

Olli Autio
Lintuvesikoordinaattori
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Kansainvälisestä yhteistyöstä voimaa oman alueen kehittämiseen

Tiesitkö, että Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työn jäljet eivät ulotu vain lähimaakuntiin, vaan rajojen yli lähialueille ja kauaskin Eurooppaan. Kansainvälisen yhteistyön edut on ymmärretty hallinnonaloilla jo vuosikymmeniä sitten. Harvoin ongelmat ja haasteet ovat niin paikallisia, ettei vastaavasta olisi kokemusta muuallakin. Yksin ei kannata murehtia viranomaistyössäkään.

ELY-keskuksella on nimensä mukaisesti kolme vastuualuetta, elinkeino-, liikenne ja ympäristövastuualueet, ja kaikilla näillä kansainväliset yhteydet ja yhteistyö ovat lähes tulkoon välttämättömiä alueellisten kehittämistehtävien hoidossa. Työstä saadaan eväitä asiantuntijoiden päivittäisiin tehtäviin; neuvonta- tai valvontatyöhön, toimenpiteiden suunnitteluun ja rahoituksen myöntämiseen.

Copyright Nordisk Råd og Nordisk

Edunvalvontaa

Yhteistyö ei ole vain ilon pitoa, vaan meillä on yhteisiä haasteita ratkaistavana. Useimmat toimijat törmäävät seuraaviin kysymyksiin alueesta tai maasta riippumatta:

• Kenen intressi? Kuka maksaa? Kuka koordinoi?
• Kuinka saada sidosryhmät ajoissa mukaan?
• Kuinka kilpailevat tavoitteet yhteensovitetaan?

Yhteistyön kautta pääsemme hyödyntämään toisten kokemuksia ja jakamaan omaa osaamistamme. Parhaassa tapauksessa saamme konkreettisia resursseja alueemme kehitykseen. Vuosien kuluessa olemme saaneet nostaa esiin omia näkemyksiämme, lisäten samalla alueemme tunnettuutta. Laajempi yhteistyö, verkostot ja hankkeet eivät ole vain mukava lisä virkamiehen arkeen, vaan ennemminkin edellytys onnistumisille. Yhteisellä keskustelulla saamme hyväksyntää tarpeille ja toimenpiteille.

Riskien ehkäisyä

Keskustelua käydään erilaisten verkostojen kautta. Liikennepuolella ollaan aktiivisia Nordisk vägforumin työryhmissä (nvfnorden.org) ja ympäristöpuolella esimerkiksi vesienhoidon asiantuntijat tapasivat tänä syksynä Nordic water framework directive -konferensissa (vatn.is). Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksella on myös, ainoana ELY-keskuksista, jäsen Pohjoismaiden ministerineuvoston ympäristö- ja taloustyöryhmässä (norden.org). Muu kansainvälinen yhteistyö ympäristöpuolella on kattanut lukuisia EU-hankkeita mm. LIFE- ja Interreg-ohjelmien kautta, joilla edistetään vesien ja ympäristön hyvää tilaa. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on ollut koordinoimassa useita näistä ja uusia hankkeita käynnistyy myös tulevana vuonna.

Nedskräpning i fjällmiljö. Nordland Norge. Copyright Nordisk Råd og Nordisk

Ympäristövastuualueella on tehty viime aikoina uusia avauksia kansainvälisyyteen; tarkoitus on syventää Pohjanmaan ja Västerbottenin välistä suoraa viranomaisyhteistyötä. Esimerkiksi ympäristöriskeihin ja onnettomuuksiin liittyvä tiedonvaihto, yhteinen edunvalvonta merialueeseen liittyen, ilmastokysymykset sekä luonnonvarojen hyödyntäminen ovat aiheita, joissa yhteistyölle on selkeä tarve.

Globaalit muutokset eivät ohita meitä. Meidän on selvittävä energiantuotannon, teollisuuden ja liikennejärjestelmien murrosten läpi. Meillä on tehtävänä sekä ilmastonmuutoksen hillintä että sopeutuminen, ja meidän on edistettävä luonnon monimuotoisuutta ja kestävää vesien käyttöä, kuten Y-vastuualueen johtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys muistutti taannoin Y-vastuualueen päivässä. Pohjalaismaakunnat eivät pärjää yksin, vaan omavaraisuutta ja huoltovarmuutta kehitetään ottamalla vastuuta yhteisistä haasteista.

Yhteisiä suuntaviivoja EU:sta

ELY-keskuksen elinkeinovastuualueen tehtäviin kuuluvat mm. maaseutuasiat, työllisyys ja yrityspalvelut. EU:n maatalouspolitiikan kehitystä seurataan tiiviisti. EU toimii rahoittajana, paitsi erilaisten tukien muodossa, myös erilaisten hankkeiden kautta. Yhteistyön mukana meillä on käynyt kansainvälisiä vieraita, jotka ovat päässeet tutustumaan meidän toimintatapoihimme. Huolimatta yhteisistä suuntaviivoista, käytännön toiminta eri maissa on järjestetty hyvin eri tavoin.

EU:n tarjoamat verkostot ja rahoitusmahdollisuudet ja esimerkiksi edistämistoimet työvoiman liikkumiseen ovat tärkeä osa toimintaa koko elinkeinopuolella. Myös maahanmuuttoon ja kotouttamiseen liittyvät tehtävät kuuluvat vastuualueelle. Yrityspalvelukeskus (ely-keskus.fi) aktivoi ja rahoittaa yrityksiä kasvuun ja kansainvälistymiseen. Lisäksi yrityspalvelukeskuksesta käsin hoidetaan alueellista Team Finland -koordinointia. Team Finland on yrityksille kansainvälistymispalveluita tarjoavien julkisten toimijoiden verkosto, joka auttaa yrityksiä kehittämään ja edistämään vientitoimintaa.

Näköala laajenee

Kansainvälistyminen on tuonut meille uutta osaamista. Meiltä löytyy asiantuntijoita, jos esimerkiksi tarvitset työkaluja yrityksen kansainvälistymiseen (etelapohjanmaanely.wordpress.com) tai haluat saada selvyyttä maatalouden EU-tukikoukeroihin (etelapohjanmaanely.wordpress.com) tai haluat vaikka torjua vieraslajeja (ely-keskus.fi).

Kansainväliset yhteydet tarjoavat näköalaa asioihin ja avartunut maailma tuo kykyä toimia uusissa tilanteissa!

Mari Lappalainen
hankekoordinaattori ja ilmastoasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Luonnonmukainen vesirakentaminen ja kaksitasouomat harjoittelijatyönä

Tietoisuutta kaksitasouomista on tänä kesänä edistetty Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksella harjoittelijatyönä. Kaksitasouomat ovat yksi luonnonmukaisen peruskuivatuksen menetelmistä, ja harjoittelussa on keskitytty juuri maatalousalueiden luonnonmukaiseen vesienhallintaan.

Luonnon monimuotoisuuden väheneminen maatalousalueilla, ravinnehuuhtoumat ja ilmastonmuutos lisääntyvine sateineen luovat tarvetta kehittää peltojen kuivatusmenetelmiä. Tehostunut maatalous vaatii myös tehokkaita, ympäristöystävällisiä ja kestäviä kuivatusmenetelmiä.

Pelloilta huuhtoutuu veden mukana kiintoainesta ja ravinteita, jotka vesistöjen lisäksi aiheuttavat haittaa myös uomien vedenjohtokyvylle kiintoaineen kasautuessa. Perinteisten valtaojien tiheät huoltotoimenpiteet vievät viljelijän aikaa ja rahaa. On kustannustehokkaampaa laittaa kerralla uoma kuntoon, jolloin jatkuvat huoltotoimenpiteet ja raskaat kaivut vähenevät.

Luonnonmukainen uoma ja perinteinen uoma. ©Ville Heimala

Kaksitasouoma pähkinänkuoressa

Kaksitasouomien avulla voidaan vähentää ravinnehuuhtoumaa vesistöihin sekä parantaa tulvahallintaa ja luonnon monimuotoisuutta. Kaksitasouoma on nimensä mukaisesti poikkileikkaukseltaan kahteen tasoon rakennettu uoma, joka koostuu alivesiuomasta ja tulvatasanteesta. Tulvatasanne voidaan kaivaa yhdelle tai molemmille puolille uomaa.

Kaksitasouoman toteutusvaihtoehdot ja perinteinen perattu uoma. Muokattu lähteestä: (vesitalous.fi), lehti 6/2015: sivu 28.

Alivesiuomassa on kohtuullinen veden korkeus ja virtaus ympäri vuoden, mikä tarjoaa elinympäristön virtavesieliöille, kuten ravuille ja vaelluskaloille. Kasvittuneella tulvatasanteella on tärkeä tehtävä kiintoaineksen ja ravinteiden kerääjänä. Tulvatilanteissa vesi pääsee hallitusti nousemaan tulvatasanteelle, jolloin myös veden virtaus hidastuu. Hidastuneen virtauksen ansiosta veden sisältämällä kiintoaineksella on aikaa laskeutua ja ajan myötä sedimentoitua tasanteelle. Ravinteita sedimentoituu siis kiintoaineksen mukana tasanteelle ja osa sitoutuu tulvatasanteen kasvillisuuteen, jota säännöllisesti niitetään. Kompostoimalla niitetty kasvillisuus saadaan ravinteet uudelleen kiertoon.

Harjoittelu ELY-keskuksella

Kolmen kuukauden harjoitteluun kuului ennen kaikkea itsensä perehdyttäminen asiantuntevaksi kaksitasouomista ja luonnonmukaisesta vesirakentamisesta. Paljon opin, mutta paljon jäi myös opittavaa. Kesän aikana järjestimme tietoisku kaksitasouomista -tilaisuuden, jonka tallenteet löytyvät vesi.fi -sivustolta. Tilaisuudessa Pasi Valkama (SYKE) kertoi kaksitasouomien perustamisesta ja hoidosta sekä viljelijäkokemuksesta kertoi Mats Willner (ELY). Lisäksi pääsin kirjoittamaan uutisjyvä-julkaisun, esitteen kaksitasouomista maatalousympäristössä ja kaivutyöohjeen.

Harjoittelu on ollut erittäin opettavainen ja tietoa on kertynyt valtavasti. Viestintä ELY-keskuksen asiantuntijoiden välillä on sujuvaa ja tietoa jaetaan monipuolisesti. Parasta ELY-keskuksella on se, että harjoittelijat otetaan vastaan kollegoina – heti ensimmäisestä päivästä lähtien pääsi mukaan porukkaan, eikä kysymysten kanssa tarvinnut jäädä yksin!

Evijärven Mansikkapellon kaksitasouoma 15.6.2022 kuvattuna. Kesällä 2022 tulvatasanteelle istutettiin kaivun jälkeen kasvillisuuspaakkuja viereiseltä pellolta ja välit kylvettiin heinän siemenillä.

Mikäli kiinnostuksesi heräsi ja haluat oppia lisää luonnonmukaisesta vesirakentamisesta ja kaksitasouomista, tutustu aiempien linkkien lisäksi Suomen ympäristökeskuksen Valumavesi -hankkeeseen, jonne on koottu muun muassa ohjeistuksia kaksitasouoman rakentamiseen ja mitoitukseen liittyen.

Minna Raudaskoski
Harjoittelija
Vesistöyksikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Lintuvedet – umpeenkasvun uhan alta kukoistaviksi lintuparatiiseiksi

Lintuvesiksi kutsutaan reheviä vesistöjä tai niiden osia, joilla on suurta merkitystä kosteikkoympäristöissä eläville linnuille niiden muutonaikaisina levähdysalueina, pesimäalueina tai molempina. Vesistöjen rehevyys on kallioperältään happamalla alueellamme lähes aina seurausta ihmisen toimista. Hyvän lintuvesikohteen muodostuminen on usein vaatinut myös vedenkorkeuden laskua. Kaiken kaikkiaan ihmisen vaikutus lintuvesikohteiden synnylle on ollut suuri. Vesien rehevöityminen ja mataloituminen eivät todellakaan ole kaikista näkökulmista katsottuna tavoiteltavia kehityssuuntia.

Vakavasta umpeenkasvusta kärsivä Pikkuselkä Kuivasjärvellä Alavudella. Kuva: Olli Autio

Yleinen herääminen luonnon monimuotoisuuden vaalimista kohtaan virisi 1970-luvulla, jolloin myös rehevien vesistöjen merkitys lajikirjolle tunnistettiin. Niiden linnustoa selvitettiin systemaattisin kartoituksin kohteiden suojelun pohjatiedoksi. Ponnistelujen tuloksena luonnonsuojelusuunnittelu konkretisoitui vuonna 1982, jolloin valtioneuvosto antoi päätöksensä valtakunnallisesta lintuvesiensuojeluohjelmasta.

Koko Suomeen suojeltavia lintuvesikohteita määriteltiin maan eteläpuoliskoon painottuen 287 kappaletta, joista 26 kohdetta sijoittui silloisen Vaasan läänin eli nykyisen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueelle. Suomen liityttyä vuonna 1995 Euroopan unioniin ja siinä yhteydessä Natura 2000 -verkoston muodossa saatujen luonnonsuojeluvelvoitteiden myötä alueelle saatiin aiempien lisäksi kolme uutta lintuvesiensuojelukohdetta. 21 aiemmista lintuvesikohteista sisällytettiin Natura 2000 -verkostoon. Myös ne viisi verkoston ulkopuolelle jäänyttä lintuvesiensuojeluohjelman kohdetta säilyivät osana pysyvästi suojeltujen lintuvesikohteiden verkostoa. Lintuvesiksi määriteltäviä luonnonsuojelulain nojalla suojeltuja kohteita on Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella nykyisin 29 kappaletta.

Lintuvesien alaviereinen kehityskulku

1970-luku vaikuttaa olleen rehevien vesistöjen linnuston kulta-aikaa. Tuolloin vaateliaiden lajien, kuten mustakurkku-uikun, punasotkan ja nokikanan kannat olivat suurimmillaan. Rantalaidunnuksen loppumisesta oli kulunut vasta vähän aikaa eivätkä vesien ravinne- ja kiintoainekuormituksen vaikutukset olleet saavuttaneet vielä huippuaan. Häiriötila kuitenkin oli läsnä, mutta sopivana annoksena. Tämän jälkeen lintuvesien tila on tasaisesti muuttunut epäsuotuisampaan suuntaan, ja todellinen taittuminen lintuvesilajien kantojen koossa on tapahtunut vuosituhannen vaihteen tienoilla. Kehitys on selkeästi nähtävissä lajiston uhanalaisuusarvioinneista. Vuosina 1986 ja 1992 uhanalaisten lintulajien listalla oli vain yksi lintuvesilaji, etelänsuosirri. Vuoden 2000 arviossa tällaisia lajeja oli yhdeksän, vuonna 2010 taas 18 ja 2019 jo 29. Myös runsaslukuisina esiintyneiden ja tavallisina pidettyjen lajien, tavin ja telkän, määrät ovat ilmeisesti puolittuneet lintuvesikohteilla 2000-luvun aikana, vaikka nämä lajit eivät vielä olekaan uhanalaisten listalle päätyneet. Tilanne on kuitenkin muuttunut suorastaan hälyttäväksi ison lajijoukon kohdalla.

Punasotka on äärimmäisen uhanalainen, voimakkaasti taantunut rehevien vesistöjen laji. Kuva: Arto Juvonen

Käsillä vaikuttavat olevan likimain viimeiset hetket aloittaa heikentyneiden lintuvesikohteiden kunnostukset. Monet kohteista ovat vuosikymmeniä jatkuneen rehevöitymiskehityksen seurauksena kasvaneet umpeen, jolloin avovettä vaativilta lajeilta on yksinkertaisesti loppunut elintila. Rehevöitymisestä ovat suuresti hyötyneet särkikalat, jotka kilpailevat pohjaeläinravinnosta useiden uhanalaistuneiden kokosukeltajien kanssa. Ruovikot ovat vallanneet aiemmin karjan ja lampaiden avoimina pitämät laajat rantaniityt, jotka olivat monien lajien vaatimia elinympäristöjä. Keitosta maustavat vielä runsastuneet vieraspedot minkki ja supikoira, joille maassa pesivät vesi- ja rantalinnut ovat mieluisia saaliita. Tämän kokonaisuuden hallintaan saaminen olisi kenties avain lintuvesikohteiden uuteen kukoistukseen. Heikentyneiden kantojen palautuminen ei kuitenkaan tapahtune hetkessä.

Toivoa lintuvesille HELMI-elinympäristöohjelmasta

Käytännön kunnostustoimet tapahtuvat pohjimmiltaan paikallistasolla, ja jokainen vesistökohde on hyvin yksilöllinen. Kunnostustoimien kokonaisuus on mietittävä kohteittain yhdessä vesi- ja maa-alueiden omistajien kanssa. Tavoitteisiin kuuluvat avovesialueiden laajentaminen, särkikalojen ja vieraspetojen poisto ja rantaniittyjen kunnostukset. Käytännön tasolla niitetään, ruopataan, pyydetään minkkejä ja supikoiria loukkujen ja koirien avulla, hoitokalastetaan, poistetaan ruovikoita sekä tehdään keinosaaria. Paikalliset asukkaat tekevät monilla kohteilla arvokasta vapaaehtoistyötä järvien kunnostamiseksi. Oma lähijärvi halutaan saada jälleen tilaan, joka elää vain menneiltä sukupolvilta periytyneissä muistoissa. Yhteistyö paikallisten kanssa on lintuvesikohteiden kunnostuksessa kaiken keskiössä ja erittäin hedelmällistä. Paikallisilta on saatu arvokkaita näkemyksiä ja ideoita, jotka on siirretty käytännön suunnittelutyöhön.

Lajien romahtaneita kantoja elvytettäessä tarvitaan laajamittaista ja aktiivista, koko lintuvesiensuojeluverkoston käsittävää elinympäristökunnostusta. Helmi-elinympäristöohjelmassa lintuvesien – ja monien muiden elinympäristöjen – kunnostusta ajatellaan ensi kertaa kokonaisvaltaisesti. Tähän mennessä kunnostustoimia ajatellen merkittävimpinä ongelmina ovat olleet rahoituksen niukkuus ja rahoituslähteiden hajanaisuus.

Merenrantalaitumen kunnostusta Lohtajalla. Kuva: Risto Saari

Vakavasti rehevöityneiden kohteiden kunnostus on kuitenkin haastavaa, vaikka valuma-alueelta vesistöihin päätyvä kuormitus olisikin vähentynyt huippulukemistaan. Ravinteet on huomattavasti vaikeampi saada vesistöstä pois verrattuna siihen, miten järven kuormittaminen ravinteilla ja kiintoaineella on hiljalleen vuosikymmenten ajan tapahtunut vailla pilaamiseen oikeuttavan luvan tarvetta. Koska jokainen vesistö on lopulta valuma-alueensa summa, tulisi myös valuma-alueella tehtävät kunnostustoimet ottaa merkittäväksi osaksi kunnostuksen keinovalikoimaa.

Helmi-elinympäristöohjelma jatkuu näillä näkymin vuoteen 2030 saakka, mutta todennäköisesti kunnostustoimien on jatkuttava huomattavasti pidempään. Toimintakulttuuri saadaan luotua ja toimenpiteet käynnistettyä, mitkä ovat edellytyksiä kunnostuksen menestyksekkäälle jatkolle. Pidemmällä aikavälillä sinnikkäällä, koko lintuvesiverkoston käsittävällä kunnostusyhteistyöllä voidaan varmasti saavuttaa myönteisiä tuloksia. Tähtäämme siihen, että useat umpeenkasvun uhan alla olevat kohteet saavat jälleen monimuotoisen linnustonsa takaisin ja samalla järvien tilaa saadaan parannettua.

Olli Autio
Lintuvesikoordinaattori
Luonnonsuojeluyksikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Lapväärtin-Isojoen vesivision geokätköjä etsimässä

Jätän auton parkkipaikalle ja jatkan matkaa kohti koordinaattien osoittamaa suuntaa. Saavun vehreiden oksistojen varjostamalle sillalle ja kuulen, kuinka alhaalla uomassa kuohuu koski. Sillan ylitettyäni päädyn Storholmenin saarelle ja hetken samoiltuani löydän muovirasian läheltä rantaa, joka paljastuu odotetusti yhdeksi Lapväärtin-Isojoen geokätköistä.

Kätkötekstit luettuani bongaan lähistöltä kalatien ja koetan onneani, josko näkisin virrassa molskahtavan vonkaleen, mutta tänään ei onnetar selvästikään suosinut minua. Kirjattuani käynnin lokikirjaan palaan autolle ja jatkan matkaa kohti seuraavaa kätköä.

Koordinaatit ohjaavat minut Storholmenin saarelta noin viiden kilometrin päässä sijaitsevaan synkeään kuusimetsään, jossa liikkumiseen tuo haastetta maakasvillisuuden lisäksi maaston kumpuilevuus. Saavun lähelle Blomträsketin rantaa, josta voin nähdä tiheäkasvuisen vesikasvillisuuden hallitsevan järven ympäristöä. Etsin kätköä hyvän aikaa, kunnes huomaan sammaleisen kivenlohkareen alta pilkistävän rasian. Lokikirjan lisäksi rasiasta paljastuu kiinnostavaa informaatiota järven kunnostuksista ja umpeenkasvun hidastamisesta. Monille vesilinnuille tärkeä vesilintukohde on uhattuna. 

Suljen rasian, laitan sen takaisin koloonsa ja kurkkaan vielä viimeisen kerran järvelle. Lähden suuntavaistoni varassa suunnistamaan kohti autoa ja löydänkin sen juuri sieltä, minne sen pysäköin. Turvavyö kiinni, kätkösovellus auki ja matka jatkukoon kohti seuraavaa kätköä: Lapväärtinjoen tulvapenkereitä. Lapväärtin-Isojoen vesivision 13 geokätköä voit löytää Kristiinankaupungin, Isojoen ja Karijoen alueilta. 

Geokätköily on harrastus, jonka kautta saamme nauttia ympäristömme arvokkaista ekosysteemipalveluista ja luonnonvaroista. Jokainen voi osaltaan vaikuttaa luontoarvojen säilymiseen ja edesauttaa erilaisten ekosysteemien, kuten vesistöjen hyvän tilan saavuttamista.

Mikä ihmeen vesivisio?

Lapväärtin-Isojoen vesivisio tutustuttaa ihmiset paikalliseen vesiluontoon, josta hyvä esimerkki on vesistöjen äärelle kätketyt geokätköt. Vesivisio järjesti kesällä myös valokuvakilpailun, jonka teemana oli veden eri muodot. Kilpailukuvista järjestettiin kiertävä näyttely alueen kirjastoihin. Ensi vuonna vesivisio järjestää koko perheen luontotapahtuman, jossa kaikenikäiset pääsevät tutustumaan vesiluontoon. 

Vesivisio sovittaa yhteen muun muassa elinkeinot, tulvariskien hallinnan, vesien hoidon ja luonnon monimuotoisuuden Lapväärtin-Isojoen vesistöalueella. Vesivisio osallistaa paikallisia ja kerää ihmiset yhteen suunnittelemaan vesistöalueen tulevaisuutta. Visiotyössä kaikki näkemykset ovat arvokkaita. 

Lapväärtin-Isojoen vesivisio tarjoaa mahdollisuuden päästä vaikuttamaan siihen, mitä toimenpiteitä alueella tulevaisuudessa tehdään. Vesivisiotyöhön voivat osallistua esimerkiksi alueella toimivat yritykset, yhdistykset ja yksittäiset kansalaiset. Vesivisiotyötä tehdään pääsääntöisesti työpajatyöskentelynä, jossa eri tahot kokoontuvat yhteen suunnittelemaan tulevia toimenpiteitä vesistöalueelle.

Ensimmäinen työpaja pidettiin maaliskuussa 2020 ja erillinen etäyhteyksin toteutettu työpaja alueen kunnille pidettiin lokakuussa 2020. Toisen työpajan järjestämistä on siirretty koronatilanteen takia myöhemmäksi, mutta toivomme että kevään aikana pystymme järjestämään vesivision työpajan, jossa jatketaan alueen tulevaisuuden suunnittelua valitsemalla alueella tehtäviä toimenpiteitä. Työpajaan ovat tervetulleita osallistumaan kaikki, jotka ovat kiinnostuneita alueen vesistöjen tulevaisuuden suunnittelusta. Lisätietoja työpajasta voi kysyä Suvi Hämäläiseltä.

Löydät geokätköjen sijainnit täältä. 

Lapväärtin-Isojoen vesivision kotisivut (vesivattenvisio.org) 

Ella Oksa
Suunnittelija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Suvi Hämäläinen
Suunnittelija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus