Lintuvedet – umpeenkasvun uhan alta kukoistaviksi lintuparatiiseiksi

Lintuvesiksi kutsutaan reheviä vesistöjä tai niiden osia, joilla on suurta merkitystä kosteikkoympäristöissä eläville linnuille niiden muutonaikaisina levähdysalueina, pesimäalueina tai molempina. Vesistöjen rehevyys on kallioperältään happamalla alueellamme lähes aina seurausta ihmisen toimista. Hyvän lintuvesikohteen muodostuminen on usein vaatinut myös vedenkorkeuden laskua. Kaiken kaikkiaan ihmisen vaikutus lintuvesikohteiden synnylle on ollut suuri. Vesien rehevöityminen ja mataloituminen eivät todellakaan ole kaikista näkökulmista katsottuna tavoiteltavia kehityssuuntia.

Järvi. joka on rehevöitynyt niin, että siellä kasvaa paljon heinää ja mätästä. Vettä ei näy kuin hieman. Taustalla metsikköä.
Vakavasta umpeenkasvusta kärsivä Pikkuselkä Kuivasjärvellä Alavudella. Kuva: Olli Autio

Yleinen herääminen luonnon monimuotoisuuden vaalimista kohtaan virisi 1970-luvulla, jolloin myös rehevien vesistöjen merkitys lajikirjolle tunnistettiin. Niiden linnustoa selvitettiin systemaattisin kartoituksin kohteiden suojelun pohjatiedoksi. Ponnistelujen tuloksena luonnonsuojelusuunnittelu konkretisoitui vuonna 1982, jolloin valtioneuvosto antoi päätöksensä valtakunnallisesta lintuvesiensuojeluohjelmasta.

Koko Suomeen suojeltavia lintuvesikohteita määriteltiin maan eteläpuoliskoon painottuen 287 kappaletta, joista 26 kohdetta sijoittui silloisen Vaasan läänin eli nykyisen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueelle. Suomen liityttyä vuonna 1995 Euroopan unioniin ja siinä yhteydessä Natura 2000 -verkoston muodossa saatujen luonnonsuojeluvelvoitteiden myötä alueelle saatiin aiempien lisäksi kolme uutta lintuvesiensuojelukohdetta. 21 aiemmista lintuvesikohteista sisällytettiin Natura 2000 -verkostoon. Myös ne viisi verkoston ulkopuolelle jäänyttä lintuvesiensuojeluohjelman kohdetta säilyivät osana pysyvästi suojeltujen lintuvesikohteiden verkostoa. Lintuvesiksi määriteltäviä luonnonsuojelulain nojalla suojeltuja kohteita on Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella nykyisin 29 kappaletta.

Lintuvesien alaviereinen kehityskulku

1970-luku vaikuttaa olleen rehevien vesistöjen linnuston kulta-aikaa. Tuolloin vaateliaiden lajien, kuten mustakurkku-uikun, punasotkan ja nokikanan kannat olivat suurimmillaan. Rantalaidunnuksen loppumisesta oli kulunut vasta vähän aikaa eivätkä vesien ravinne- ja kiintoainekuormituksen vaikutukset olleet saavuttaneet vielä huippuaan. Häiriötila kuitenkin oli läsnä, mutta sopivana annoksena. Tämän jälkeen lintuvesien tila on tasaisesti muuttunut epäsuotuisampaan suuntaan, ja todellinen taittuminen lintuvesilajien kantojen koossa on tapahtunut vuosituhannen vaihteen tienoilla. Kehitys on selkeästi nähtävissä lajiston uhanalaisuusarvioinneista. Vuosina 1986 ja 1992 uhanalaisten lintulajien listalla oli vain yksi lintuvesilaji, etelänsuosirri. Vuoden 2000 arviossa tällaisia lajeja oli yhdeksän, vuonna 2010 taas 18 ja 2019 jo 29. Myös runsaslukuisina esiintyneiden ja tavallisina pidettyjen lajien, tavin ja telkän, määrät ovat ilmeisesti puolittuneet lintuvesikohteilla 2000-luvun aikana, vaikka nämä lajit eivät vielä olekaan uhanalaisten listalle päätyneet. Tilanne on kuitenkin muuttunut suorastaan hälyttäväksi ison lajijoukon kohdalla.

Vedestä juuri lentoon lähtevä lintu. Linnulla on päänseudulla punertavat höyhenet sekä punaiset silmät. Siipien höyhenet ovat vaaleat.
Punasotka on äärimmäisen uhanalainen, voimakkaasti taantunut rehevien vesistöjen laji. Kuva: Arto Juvonen

Käsillä vaikuttavat olevan likimain viimeiset hetket aloittaa heikentyneiden lintuvesikohteiden kunnostukset. Monet kohteista ovat vuosikymmeniä jatkuneen rehevöitymiskehityksen seurauksena kasvaneet umpeen, jolloin avovettä vaativilta lajeilta on yksinkertaisesti loppunut elintila. Rehevöitymisestä ovat suuresti hyötyneet särkikalat, jotka kilpailevat pohjaeläinravinnosta useiden uhanalaistuneiden kokosukeltajien kanssa. Ruovikot ovat vallanneet aiemmin karjan ja lampaiden avoimina pitämät laajat rantaniityt, jotka olivat monien lajien vaatimia elinympäristöjä. Keitosta maustavat vielä runsastuneet vieraspedot minkki ja supikoira, joille maassa pesivät vesi- ja rantalinnut ovat mieluisia saaliita. Tämän kokonaisuuden hallintaan saaminen olisi kenties avain lintuvesikohteiden uuteen kukoistukseen. Heikentyneiden kantojen palautuminen ei kuitenkaan tapahtune hetkessä.

Toivoa lintuvesille HELMI-elinympäristöohjelmasta

Käytännön kunnostustoimet tapahtuvat pohjimmiltaan paikallistasolla, ja jokainen vesistökohde on hyvin yksilöllinen. Kunnostustoimien kokonaisuus on mietittävä kohteittain yhdessä vesi- ja maa-alueiden omistajien kanssa. Tavoitteisiin kuuluvat avovesialueiden laajentaminen, särkikalojen ja vieraspetojen poisto ja rantaniittyjen kunnostukset. Käytännön tasolla niitetään, ruopataan, pyydetään minkkejä ja supikoiria loukkujen ja koirien avulla, hoitokalastetaan, poistetaan ruovikoita sekä tehdään keinosaaria. Paikalliset asukkaat tekevät monilla kohteilla arvokasta vapaaehtoistyötä järvien kunnostamiseksi. Oma lähijärvi halutaan saada jälleen tilaan, joka elää vain menneiltä sukupolvilta periytyneissä muistoissa. Yhteistyö paikallisten kanssa on lintuvesikohteiden kunnostuksessa kaiken keskiössä ja erittäin hedelmällistä. Paikallisilta on saatu arvokkaita näkemyksiä ja ideoita, jotka on siirretty käytännön suunnittelutyöhön.

Lajien romahtaneita kantoja elvytettäessä tarvitaan laajamittaista ja aktiivista, koko lintuvesiensuojeluverkoston käsittävää elinympäristökunnostusta. Helmi-elinympäristöohjelmassa lintuvesien – ja monien muiden elinympäristöjen – kunnostusta ajatellaan ensi kertaa kokonaisvaltaisesti. Tähän mennessä kunnostustoimia ajatellen merkittävimpinä ongelmina ovat olleet rahoituksen niukkuus ja rahoituslähteiden hajanaisuus.

Ilmakuva, jossa näkyy peltomaisemaa, joka lähtee järven rannalta.
Merenrantalaitumen kunnostusta Lohtajalla. Kuva: Risto Saari

Vakavasti rehevöityneiden kohteiden kunnostus on kuitenkin haastavaa, vaikka valuma-alueelta vesistöihin päätyvä kuormitus olisikin vähentynyt huippulukemistaan. Ravinteet on huomattavasti vaikeampi saada vesistöstä pois verrattuna siihen, miten järven kuormittaminen ravinteilla ja kiintoaineella on hiljalleen vuosikymmenten ajan tapahtunut vailla pilaamiseen oikeuttavan luvan tarvetta. Koska jokainen vesistö on lopulta valuma-alueensa summa, tulisi myös valuma-alueella tehtävät kunnostustoimet ottaa merkittäväksi osaksi kunnostuksen keinovalikoimaa.

Helmi-elinympäristöohjelma jatkuu näillä näkymin vuoteen 2030 saakka, mutta todennäköisesti kunnostustoimien on jatkuttava huomattavasti pidempään. Toimintakulttuuri saadaan luotua ja toimenpiteet käynnistettyä, mitkä ovat edellytyksiä kunnostuksen menestyksekkäälle jatkolle. Pidemmällä aikavälillä sinnikkäällä, koko lintuvesiverkoston käsittävällä kunnostusyhteistyöllä voidaan varmasti saavuttaa myönteisiä tuloksia. Tähtäämme siihen, että useat umpeenkasvun uhan alla olevat kohteet saavat jälleen monimuotoisen linnustonsa takaisin ja samalla järvien tilaa saadaan parannettua.

Olli Autio
Lintuvesikoordinaattori
Luonnonsuojeluyksikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Lapväärtin-Isojoen vesivision geokätköjä etsimässä  

Jätän auton parkkipaikalle ja jatkan matkaa kohti koordinaattien osoittamaa suuntaa. Saavun vehreiden oksistojen varjostamalle sillalle ja kuulen, kuinka alhaalla uomassa kuohuu koski. Sillan ylitettyäni päädyn Storholmenin saarelle ja hetken samoiltuani löydän muovirasian läheltä rantaa, joka paljastuu odotetusti yhdeksi Lapväärtin-Isojoen geokätköistä.

Kätkötekstit luettuani bongaan lähistöltä kalatien ja koetan onneani, josko näkisin virrassa molskahtavan vonkaleen, mutta tänään ei onnetar selvästikään suosinut minua. Kirjattuani käynnin lokikirjaan palaan autolle ja jatkan matkaa kohti seuraavaa kätköä.

Koordinaatit ohjaavat minut Storholmenin saarelta noin viiden kilometrin päässä sijaitsevaan synkeään kuusimetsään, jossa liikkumiseen tuo haastetta maakasvillisuuden lisäksi maaston kumpuilevuus. Saavun lähelle Blomträsketin rantaa, josta voin nähdä tiheäkasvuisen vesikasvillisuuden hallitsevan järven ympäristöä. Etsin kätköä hyvän aikaa, kunnes huomaan sammaleisen kivenlohkareen alta pilkistävän rasian. Lokikirjan lisäksi rasiasta paljastuu kiinnostavaa informaatiota järven kunnostuksista ja umpeenkasvun hidastamisesta. Monille vesilinnuille tärkeä vesilintukohde on uhattuna. 

Suljen rasian, laitan sen takaisin koloonsa ja kurkkaan vielä viimeisen kerran järvelle. Lähden suuntavaistoni varassa suunnistamaan kohti autoa ja löydänkin sen juuri sieltä, minne sen pysäköin. Turvavyö kiinni, kätkösovellus auki ja matka jatkukoon kohti seuraavaa kätköä: Lapväärtinjoen tulvapenkereitä. Lapväärtin-Isojoen vesivision 13 geokätköä voit löytää Kristiinankaupungin, Isojoen ja Karijoen alueilta. 

Geokätköily on harrastus, jonka kautta saamme nauttia ympäristömme arvokkaista ekosysteemipalveluista ja luonnonvaroista. Jokainen voi osaltaan vaikuttaa luontoarvojen säilymiseen ja edesauttaa erilaisten ekosysteemien, kuten vesistöjen hyvän tilan saavuttamista.

Mikä ihmeen vesivisio?

Lapväärtin-Isojoen vesivisio tutustuttaa ihmiset paikalliseen vesiluontoon, josta hyvä esimerkki on vesistöjen äärelle kätketyt geokätköt. Vesivisio järjesti kesällä myös valokuvakilpailun, jonka teemana oli veden eri muodot. Kilpailukuvista järjestettiin kiertävä näyttely alueen kirjastoihin. Ensi vuonna vesivisio järjestää koko perheen luontotapahtuman, jossa kaikenikäiset pääsevät tutustumaan vesiluontoon. 

Vesivisio sovittaa yhteen muun muassa elinkeinot, tulvariskien hallinnan, vesien hoidon ja luonnon monimuotoisuuden Lapväärtin-Isojoen vesistöalueella. Vesivisio osallistaa paikallisia ja kerää ihmiset yhteen suunnittelemaan vesistöalueen tulevaisuutta. Visiotyössä kaikki näkemykset ovat arvokkaita. 

Lapväärtin-Isojoen vesivisio tarjoaa mahdollisuuden päästä vaikuttamaan siihen, mitä toimenpiteitä alueella tulevaisuudessa tehdään. Vesivisiotyöhön voivat osallistua esimerkiksi alueella toimivat yritykset, yhdistykset ja yksittäiset kansalaiset. Vesivisiotyötä tehdään pääsääntöisesti työpajatyöskentelynä, jossa eri tahot kokoontuvat yhteen suunnittelemaan tulevia toimenpiteitä vesistöalueelle.

Ensimmäinen työpaja pidettiin maaliskuussa 2020 ja erillinen etäyhteyksin toteutettu työpaja alueen kunnille pidettiin lokakuussa 2020. Toisen työpajan järjestämistä on siirretty koronatilanteen takia myöhemmäksi, mutta toivomme että kevään aikana pystymme järjestämään vesivision työpajan, jossa jatketaan alueen tulevaisuuden suunnittelua valitsemalla alueella tehtäviä toimenpiteitä. Työpajaan ovat tervetulleita osallistumaan kaikki, jotka ovat kiinnostuneita alueen vesistöjen tulevaisuuden suunnittelusta. Lisätietoja työpajasta voi kysyä Suvi Hämäläiseltä.

Löydät geokätköjen sijainnit täältä

Lapväärtin-Isojoen vesivision kotisivut (vesivattenvisio.org) 

Ella Oksa
Suunnittelija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Suvi Hämäläinen
Suunnittelija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Rantaleikeistä uhanalaisen luontotyypin ensiapuun

Hiekkarantojen hoitaminen on yksinkertaista. Huolehditaan, että alue saa olla rauhassa, jonka jälkeen tuuli ja maankohoaminen hoitavat loput. Periaatteessa näin, mutta ei valitettavasti käytännössä.  

Luonnontilaiset hiekkarannat ja niihin liittyvät dyynien eri kehitysvaiheet ovat Suomessa uhanalaisia. Hiekkarantojen uhanalaistumiseen on syynä muutos niiden käytössä; entisen laidunnuksen ja muutoin vähäisen käytön sijasta nykyään rannoille kohdistuu paikoin hyvinkin voimakasta virkistyskäyttöpainetta, joka aiheuttaa kasvillisuuteen vaurioita, josta seuraa hiekan siirtyminen uuteen paikkaan.  

Elinympäristöinä hiekkarannat ovat erityisiä ja ankaria. Niille on sopeutunut tietty, erikoistunut eliöstö, joista osa voi elää vain tietyssä dyynikehityssarjan vaiheessa olevassa elinympäristössä. Siksi uhanalaisten luontotyyppien suojelu on erityisen tärkeää; samalla kun säästetään erityinen luontokokonaisuus, suojellaan myös siihen liittyvä ainutlaatuinen kokoelma erilaisia kasvi-, eläin- ja sienilajeja.  

Luonnontilaiset hiekkarannat ja dyynit ovat harvinaisia 

Luonnontilaiset hiekkarannat ja puuttomat tai luontaisesti vähäpuustoiset dyynit ovat Luonnonsuojelulain 29§:n mukaisesti suojeltuja luontotyyppejä.  

Viimeisimmässä luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa vuonna 2018 on arvioitu vaarantuneiksi (luokka VU, IUCN¹) liikkuvat rantavehnädyynit, harmaat dyynit ja metsäiset dyynit. Erittäin uhanalaisiksi (luokka EN¹) on arvioitu Itämeren hiekkarannat, liikkuvat alkiovaiheen dyynit, ja dyynialueiden kosteat soistuneet painanteet. Variksenmarjadyynit ja deflaatiokentät ovat kaikista pahimman pinteessä, äärimmäisen uhanalaiset (luokka CR¹), joka on vakavin uhanalaisuusluokka ennen sukupuuttoa/häviämistä luonnosta. 

Hiekkaranta, jonka taustalla näkyy metsä. Kaksi dyyniä, joiden välissä menee polku. Vasemman dyynin päällä kasvaa koivu.
Polun dyyniin uurtama tuulipurto Storsandilla.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueen suojellut hiekkarannat 

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella on yhteensä 15 eri tavoin suojeltua hiekkarantaa, joista kaksitoista on luonnonsuojelulain 29§ perusteella suojeltua hiekkaranta- ja dyynialuetta, joilla on kiellettyä kaikki toiminta, joka voi vaarantaa alueen luontoarvojen säilymisen. Nämä rannat sijaitsevat Uudenkaarlepyyn ja Pietarsaaren alueella, ja vastuu niiden säilymisestä on ELY-keskuksella.  

Aiemmin kohteiden seurantaan ja hoitoon on ollut vain niukasti resurssia, mutta Helmi-elinympäristöohjelma mahdollistaa nyt alueiden tilan kartoittamisen ja tarvittavan hoidon järjestämisen. Helmi-elinympäristöohjelma² on merkittävä satsaus Suomen luonnon köyhtymisen pysäyttämiseksi, sekä luonnon monimuotoisuudelle tärkeimpien avainelinympäristöjen kunnostamiseksi. Helmi-ohjelma on maanomistajille täysin ilmainen ja vapaaehtoisuuteen perustuva. 

Ojituksen aiheuttamaa rehevöitymistä Storsandilla.

Hiekkarantojen hoito 

Neljälle hiekkarannalle (2 Uudessakaarlepyyssä ja 2 Pietarsaaressa) on nyt Helmi-rahoituksen turvin tilattu kartoitus ja hoitosuunnitelman laadinta, joiden pohjalta lähestyttiin alueen maanomistajia tarkempia kohdekohtaisia toimenpiteitä esitellen ja niihin lupaa pyytäen. Näillä hiekkarannoilla havaitut hoitotarpeet vaihtelevat liiasta kulumisesta johtuvan kasvipeitteen häviämisen torjunnasta liiallisen puustottumisen estämiseen.   

Kasvipeitteen liiallista kulumista pyritään estämään ohjaamalla rannan käyttöä sen kulutusta kestävimmille osille (esim. vesirajaan), ohjeistamalla käyttäjiä alueen suojelusta ja uhanalaisuudesta, sekä estämällä asiaton moottoriajoneuvoilla alueella liikkuminen. Varsinkin maastoajelu aiheuttaa nopeasti jopa peruuttamattomia vaurioita dyynille. 

Liialliseen puustottumiseen puututaan, sekä metsuritöinä että maanomistajien omasta toimesta. ELY-keskus ohjaa poistettavien puiden valintaa, ja hoitotoimin pyritään palauttamaan dyyneille luonnollinen vähäpuustoinen maisema. Hiekkarantojen hoidosta voit lukea lisää Suomen Ympäristökeskuksen vuonna 2014 julkaisemasta Hiekkarantojen hoito-oppaasta³. 

Hiekkarantojen puustottuminen ja kasvillisuuden liiallinen kuluminen on yleinen ongelma hiekkarannoillamme johtuen yleisestä yhteiskuntamuutoksesta. Ennen karjan laitumina toimineet alueet kasvavat nyt umpeen, ja toisaalta satunnaista häiriötä sietävät ruohovartiset eivät kestä intensiivistä uimarantakäyttöä.  

Tämän lisäksi rantaluonnolle haastetta aiheuttaa ilmastonmuutoksen myötä yleistyvät sään ääri-ilmiöt, jotka voivat aiheuttaa nopeitakin muutoksia dyyneissä, sekä lisääntynyt rehevöitymistä aiheuttava hapan sadanta, lumipeitteisen ajan väheneminen talvella ja tulevaisuudessa nouseva merenpinta kaikki aiheuttavat omat ongelmansa. 

Toimintamme tavoitteena ja keskiössä on yhteisen luontomme hoito ja suojelu, jotta siitä voisivat nauttia myös tulevat sukupolvet. 

Hiekkaranta, jossa on paljon puustoa, kuten koivuja ja mäntyjä, sekä muuta kasvillisuutta.
Liiallista puustottumista Tisskarssandenilla.

Viitteet:  

1) Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161233 

2) Helmi-elinympäristöohjelma: https://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Helmiohjelma?f=EtelaPohjanmaan_ELYkeskus 

3) Itämeren hiekkarantojen ja dyynien hoito – Vård av Östersjöns sandstränder och dyner – Ryttäri et al 2014: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/135521 

Jussi-Tapio Roininen 
Luonnonsuojelun asiantuntija 
ELY-keskus

Monimuotoinen Laihianjokilaakso

Maantie halkoo peltomaisemaa. Tuttu näky Pohjanmaalla. Laihianjokivarren kylistä löytyy valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä vanhoine kivisiltoineen, mutta joen valuma-alueella on myös rikasta ja monipuolista luontoa. Metsissä näkyy maankohoamisrannikon vaikutuksia. Seudulta löytyy lehtomaisia kankaita, soistumia, soita ja monenlaisia pienvesiä. Ruovikkoinen jokisuisto on linnuille tärkeä alue.

Kivinen silta kirkkaan vihreän ruohoalueen takana.

Jokiluonnon vuodenaikojen vaihtelut houkuttelevat ihmisiä liikkumaan ja hakeutumaan lähiluontoon. Alueella on törmätty rauhoitettuihin lajeihin, kuten saukkoon. Myös eliöstön monimuotoisuus ja veden laatu paranevat joen yläjuoksulla. Tiesitkö, että Laihianjoella elää myös rapu, joka syödessään pohjaan vajonneita kasveja ja raatoja on hyödyksi puhdistaessaan joen pohjaa?

Veden varassa oleva maa-alue.

Laihianjoen haasteet

Peltoalueet leimaavat valtaosaa jokilaaksosta. Alueelle tyypilliset happamat sulfaattimaat ovat erittäin viljavia ja siksi suosittuja viljelysmaita. Sulfaattimaista kerrotaan lisää muun muassa keväällä julkaistussa tiedotteessa (sttinfo.fi). Laihianjoki kuuluu Pohjanmaan pieniin jokiin, joiden ekologia ja kemiallinen tila kärsivät happamuudesta ja rehevyydestä. Peltojen kuivatusvesien mukana jokeen huuhtoutuu happamuuden ja ravinteiden lisäksi haitallisia metalleja.

Koska Laihianjoki sijaitsee tasaisella ja vähäjärvisellä seudulla, se on myös altis tulville. Soiden ja metsien ojitukset ovat entisestään lisänneet tulvien riskiä, kun vesi ei enää viivy näillä alueilla. Jotta suuriin tulviin osataan varautua, tulvavaarassa olevia rakennuksia selvitetään tänä kesänä. Rakennusten kastumisen lisäksi tulvavesi lisää esimerkiksi eroosiota ja kiintoainekuormaa. Myös tulvariskien kartoituksesta on hiljattain julkaistu tiedote (sttinfo.fi).

Lähes koknaan veden peittämä suuri ja avoin peltoalue. Vain etualalla maaperä näkyvissä.

Ilmastonmuutos voi entisestään äärevöittää vesistöoloja. Uusia haasteita syntyy puuttuvasta roudasta tai lumettomuudesta. Maa- ja metsätaloudessa on kokeiltava uusia menetelmiä esimerkiksi niin, että lisätään kasvipeitteisyyttä tai rakennetaan vettä säännösteleviä rakenteita, jotka hidastavat virtaamia ja vähentävät pintavaluntaa.

Joen tilaa parannetaan ensisijaisesti vähentämällä happamuutta. Tämä auttaa kalastoa palautumaan. Lisäksi on pienennettävä ravinne- ja kiintoainekuormitusta. Tarvitaan elinympäristöjen kunnostuksia ja esimerkiksi kalojen liikkumista ja lisääntymistä helpottavia toimia. Vesienhoidollisia toimenpiteitä on toteutettava erilaisilla yhteishankkeilla.

Luonnon keskellä virtaava joki.

Osallistu Laihianjoen tulevaisuuden parantamiseen!

Asutko tai vietätkö aikaasi Laihianjoen alueella? Tai toimitko alueella työn puolesta? Oletko kiinnostunut pohtimaan Laihianjoen tulevaisuutta? Järjestämme syksyllä työpajan, jossa katsotaan Laihianjoen tulevaisuutta ekosysteemipalveluiden näkökulmasta. Työpajassa käsitellään siis joen tarjoamia hyötyjä ihmisille sekä sitä, miltä näiden hyötyjen tulevaisuus näyttää, ja kuinka erilaisia hyötyjä voidaan sovittaan yhteen.

Virkistys, kalastus, puhdas vesi, hiilen sidonta, ravinteiden kierto, metsien kasvu, peltojen viljavuus, metsästys, maisema… Mitä sinä arvostat? Jos haluat osallistua keskusteluun ja edistää sinulle tärkeiden asioiden säilymistä, voit jo alustavasti ilmoittaa kiinnostuksestasi Webropol-lomakkeella ja näin varmistaa, että saat tietoa tapahtumasta, kun ajankohta ja toteutusmuoto varmistuvat. Työpaja on osa EU-rahoitettua KLIVA-hanketta, jossa etsitään virikkeitä maaseutuelinkeinojen kestävyyteen muuttuvassa ilmastossa. Lisätietoa löydät hankkeen verkkosivuilta (fikliva.org).

Mari Lappalainen

hankekoordinaattori, KLIVA-hanke

HELMI-ohjelmassa tapahtuu: pienvesien ja rantaluonnon kunnostukset

Rannikon pienvesiin sekä niiden valuma-alueille on tehty monenlaisia muokkauksia. Maankohoamisrannikon fladojen (eli merenlahtien, jotka ovat kuroutuneet irti merestä ja säilyttävät yhteytensä siihen vain pienen uoman kautta) ja meren välillä virtaavia puroja on oikaistu ruoppaamalla niitä kanaviksi, jotta veneet pääsevät kulkemaan. Fladojen suuaukkojen kynnyksiä on voitu ruopata, jolloin pienveden virtausolosuhteet ja esimerkiksi veden lämpötila muuttuvat kokonaan aikaisemmasta ja fladojen valuma-alueelle on myös voitu rakentaa tie, josta kulkeutuu muun muassa ravinteita ja haitta-aineita fladoihin. Myös teiden yhteydessä olevat tierummut voivat toimia vaellusesteenä kaloille, jotka pyrkivät mereltä fladoihin kutemaan. Fladat ja kluuvit (eli merenlahdet, jotka ovat melkein kokonaan kuroutuneet irti merestä ja joihin tulee merivettä ainoastaan korkean veden tai myrskyjen aikana) ovatkin tärkeitä kevätkutuisten kalojen, kuten ahvenen ja hauen, lisääntymisalueita.

Hiekkadyyni Storsandissa Pietarsaaressa, kuvannut Ann-Sofie Åstrand (30.7.2020).

Helmi-ohjelman uudessa Pienvedet ja Rantaluonto -teemassa pyritään ennallistamaan luonnon monimuotoisuutta ja ekosysteemipalveluita fladoilla ja kluuveilla, puroilla, lähteillä, lähteiköillä sekä hiekkarannoilla ja merenrantaniityillä. Työtä on aloitettu fladojen, purojen ja hiekkarantojen osalta loppuvuodesta 2020 kilpailuttamalla ja tilaamalla kunnostussuunnitelmia näille kohteille. Tällä hetkellä on valmisteilla seitsemän kunnostussuunnitelmaa fladoille pitkin koko Merenkurkun rannikkoa, sekä neljälle purolle Kauhajoella ja Isojoella. Valmisteilla on myös hoitosuunnitelmat neljälle hiekkarannalle Uudessakaarlepyyssä ja Pietarsaaressa. Hiekkarantojen hoitosuunnitelmat lähetetään kommentoitavaksi maanomistajille helmikuun aikana. Tavoitteena vuodelle 2021 suunnitelmien valmistuttua on toteuttaa kunnostukset näillä kohteilla ja kirjoittaa kunnostussuunnitelmia myös noin kymmenelle uudelle fladakohteelle rannikolla. Hiekkarantoja koskien on myös suunniteltu käytännön kunnostuksia vuodelle 2021 ja osaa toimenpiteistä tullaan toistamaan useana vuonna. Ehdotettuja toimenpiteitä ovat esimerkiksi puuston harvennus, jotta voidaan säilyttää luonnollisesti puuttomat dyynit, infotaulujen asettaminen, jotka kertovat alueiden luonnonarvoista ja moottoriajoneuvojen rajoittaminen hiekkadyyneillä, että voidaan vähentää alueen kulumista.

Kalvholmsbukten, Torsön, Uusikaarlepyy. Ilmakuva vuodelta 2010. Sisältää Maanmittauslaitoksen Karttakuvapalvelun 12/2020 aineistoa.

Flada-kunnostuksissa tehtäviä toimenpiteitä ovat muun muassa fladojen suuaukkojen kiveämiset ja soraistukset, että voidaan ennallistaa aikoinaan ruopattu suuaukko, purojen kiveämiset ja soraistukset fladan ja meren välillä, sekä tierumpujen muokkaukset tai vaihtamiset puroissa fladojen valuma-alueilla. Muiden tehtävien purokunnostusten toimenpiteet käsittävät myös purojen kiveämisiä ja soraistuksia.

Hankkeen tavoitteena on myös kirjoittaa valtakunnallinen opaskirja, joka kertoo esimerkkien avulla jo tehdyistä rannikon pienvesien kunnostuksista ja toivottavasti innostaa uusia kunnostajia käytännön töihin. Tieto eri hankkeista on tällä hetkellä hajallaan, eikä yhtä selvää ohjeistusta ole olemassa. Yksi hankkeen tavoitteista on myös kartoittaa uusia pienvesien kohteita kunnostettavaksi ja tehdä toimenpiteitä myös pienvesien valuma-alueilla. Hankkeen yhteistyökumppaneita ovat Metsähallituksen luontopalvelut, Suomen ympäristökeskus, Luonnonvarakeskus ja Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry.

Kunnostusten vaikutusten seurantaa on aloitettu kartoittamalla vesikasvillisuutta ja ottamalla vesinäytteitä fladoista. Myös kalastoseurantaa on suunnitteilla Luonnonvarakeskuksen toimesta keväällä 2021. Seurantaa tulee toistaa kunnostusten jälkeen mielellään useamman kerran, jotta voitaisiin nähdä mahdollisia kunnostusten vaikutuksia. Myös vesinäytteitä on suunniteltu otettavaksi fladakohteilta eri vuodenaikoina. Hiekkarantoja koskien on tarkoitus tehdä seurantaa vieraslajien esiintymisestä ja puiden taimien ilmaantumisesta. Roskaantumista ja maaston kulumista tulee myös seurata.

Helmi-toimintaohjelman toteutus ja Pienvedet ja Rantaluonto -teeman kunnostukset jatkuvat vuoteen 2030.

 

 

Leena Nikolajev-Wikström
luonnonsuojeluasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus