Rasvaa kuntakaavoituksen rattaisiin

ELY-keskuksen tehtävä kuntien kaavahankkeiden valvojana on keventynyt viimeisimpien MRL-muutosten myötä. Lausuntoasioissa painopiste on siirtynyt maakunnallisesti ja valtakunnallisesti merkittävien asioiden näkökulmaan. Maankäyttö- ja rakennuslaissa ELY-keskuksen tehtävien määrittelyssä on kuitenkin säilynyt lause ”Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus edistää kunnan alueiden käytön suunnittelun ja rakennustoimen järjestämistä.” Mitä tuo edistäminen tarkalleen ottaen on, sitä eivät lait ja asetukset kerro. Maakuntauudistuksen valmistelun yhteydessä lainsäätäjän ajatus tuosta MRL:iin kirjatusta edistämistehtävästä oli asiantuntija-apu, ajankohtaiskoulutus, ennakollinen viranomaisyhteistyö ja kaavoitustoimen kehittämishankkeet.

Perinteistä edistämistehtävän täyttämiseksi tulkittavaa ELY-keskuksen toimintaa ovat vuosittaiset kehityskeskustelut kuntien ja viranomaisten välillä sekä ELY:n järjestämät rakennetun ympäristön neuvottelupäivät. Molempien avulla on mahdollista välittää tietoa uusimmista lakimuutoksista, kehityshankkeista, valtakunnallisista suosituksista ja oikeustapauksista. Niissä liikutaan kuitenkin yleisellä tasolla menemättä kuntakohtaisiin pullonkauloihin.

Kunnissa maankäytön suunnittelu on arkipäivää, ja monet asiat sujuvat varmasti rutiinilla. Toisaalta kutistuvissa kunnissa resurssit pienenevät, hartiat kapenevat ja työpaikkojen houkuttelevuus osaajien keskuudessa kevenee sitä mukaa kun väki vähenee. Lääkkeitä tähän tulisi etsiä aktiivisesti esimerkiksi tiiviimmästä kunta- ja viranomaisyhteistyöstä. ELY-keskuksessakin on asiantuntijoita, joiden osaamista ja työpanosta voisi hyödyntää enemmänkin, mikäli kunnat näkevät tämän tarpeelliseksi ja mielekkääksi.

Kunnat odottavat ELY-keskukselta uutta tietoa

Maakunnan kuntien tarpeita ja toiveita on pyritty selvittämään kyselyn avulla. Reilun tusinan vastauksen perusteella selvästi tärkeimmäksi maakunnan järjestämän yhteistyön muodoksi nousi informaation välittäminen. Sen koki melko tai erittäin tarpeelliseksi 100% vastaajista! Kaavoittajien ja rakennusvalvontojen keskustelutilaisuuksia sekä (yleis-)kaavojen viranomaisneuvotteluja pidettiin myös melko tarpeellisina. Annetuista vaihtoehdoista hännän huipuksi tarpeellisuudessa päätyi MRL:n mukaiset kehityskeskustelut.

Etelä-Pohjanmaan kunnat näyttäisivät tekevän varsin vähän yhteistyötä alueiden käytön suunnittelussa. Maankäytön kysymykset ovat usein paikallisia ja ne halutaan ratkaista paikallisesti. Arkista työtä haittaavia pullonkauloja voi kuitenkin olla, joten teknisellä ja resurssitasolla yhteistyö kuntien välillä sekä kuntien, ELY:n ja maakuntaliiton välillä voisi tukea maankäytön suunnitteluprosessien sujuvuutta. Etelä-Pohjanmaan liitto on edistänyt kuntien, ELY-keskuksen ja maakuntaliiton alueidenkäytön työntekijöiden verkostoitumista järjestämällä kahtena vuonna yhteisen opintomatkan. Tästä soisi päästävän vielä pidemmälle käytännönläheiseen yhteistyöhön ja resurssien jakamiseen edellyttäen, että kunnat näkevät yhteistyön mielekkääksi.

Avuksi osaamisyhteistyö ja tekniset keskustelut

Edellä tulkitun kyselyn tulosten sekä omien kuntakaavoittajan kokemuksieni pohjalta nousee visio kuntiin, maakuntaliittoihin ja ELY-keskukseen hajaantuneen osaamisen tehokkaammasta hyödyntämisestä tiiviimmän yhteistyön avulla. Voisiko ELY edistää kuntakaavoitusta esimerkiksi auttamalla kuntien alueidenkäytön asiantuntijoita pysymään kartalla vaikkapa julkisten paikkatietopalveluiden ja tietolähteiden tarjonnassa? Prosessiin ja sitä sujuvoittavaan tietopohjaan – mukaan lukien MRL-tulkinnat – keskittyvien kuntakohtaisten keskustelujen avulla ELY-keskuksen ylitarkastajat voisivat osaltaan auttaa uusimman tiedon ja osaamisen leviämistä kaikkiin kuntiin. Samalla voitaisiin keskustella alueidenkäytölle asetettujen valtakunnallisten tavoitteiden huomioimisesta kuntien maankäytössä, kuntien itsemääräämisoikeutta loukkaamatta.

Marketta Nummijärvi
Ylitarkastaja
Alueidenkäyttö- ja vesihuoltoyksikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Maakuntaa etsimässä

Suomen hallinto käsittää valtion toimielimiä ja sen hallintojärjestelmää, kuntien    itsehallintoa, riippumatonta tuomioistuinlaitosta ja muuta itsehallintoa, kuten kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen itsehallintoa. Vielä tänään elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ja maakuntien liittojen päätösten valmistelussa alueellinen toimeenpanovalta ja kunnallishallinnon alueellinen päätösvalta kohtaavat toisensa. Maakunta kuuluu yhden aluehallintoviraston toimialueeseen, joko yksin tai yhdessä toisten maakuntien kanssa. Työantajani Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toiminta-alueelle sijoittuu kolme maakuntaa, joita ovat Pohjanmaan- , Keski-Pohjanmaan- sekä Etelä-Pohjanmaan maakuntaliitot.

Minulta kysyttiin, voisitko kirjoittaa muutaman sanan aiheesta maakunta? Saman tien ajatustani hiersi rajaus ”muutamalla sanalla”. Pyynnön esittäjä, kuten moni meistä (Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta) ”elyläisistä”, toimii oman työnsä ohessa asiantuntijana tulevan maakuntahallinnon sisältörakenteen valmistelussa. En tiedä, miten kirjoittaa muutamalla sanalla aiheesta maakunta, ja onko se mahdollista, kun tulee varautua tulevaan. Tai ehkä sittenkin suuntaamalla katse maakunnan menneisyyteen ymmärrämme paremmin myös sen tulevaisuuden sanoja säästellen.

Keskiajan linnaläänit

Nykyisten maakuntien taustalla ovat keskiaikaiset linnaläänit. Nämä Suomen historialliset maakunnat ovat Ahvenanmaa (Kastelholman linnalääni), Varsinais-Suomi (Turun linnalääni), Satakunta (Kokemäen kartanon linnalääni), Uusimaa (Raaseporin ja Porvoon linnaläänit), Karjala (Viipurin linnalääni), Häme (Hämeenlinnan linnalääni), Pohjanmaa (Korsholman linnalääni) ja Savo (Savonlinnan linnalääni).

Vuonna 1634 linnanläänit muutettiin lääneiksi. Tuolloin maakuntanimiä käytettiin läänien niminä ja läänien aluerajat säilyivät lähes samoina. Vuonna 1776 kuningas Kustaa III:n toimeenpanema lääniuudistus lopullisesti erotti läänit alueellisesti maakunnista. Läänien ja maakuntien vaakunoiden kuvat säilyivät muuttumattomina. Vasta 1800-luvulla maakuntahallinto muuttui paikallisuutta korostavaksi ja sitä vahvistavaksi hallintorakenteeksi.

Paikallisuuden korostus on tärkeää nykyisessä maakunta-ajattelussa, jossa halutaan tunnistaa omat maakunnalliset ominaispiirteet, jotka mahdollistavat alueen asukkaille paikallisuuteen tukeutuvan hyvinvoinnin ja taloudellisen kasvun. Maakuntauudistus lisää nykyisten maakuntien itsenäistä päätäntä- ja toimenpanovaltaa, lieneekö tämä katse keskiaikaan. Nykyisen ja tulevan maakunnan ideologinen maakunta-ajattelu pohjautuu selkeästi maamme 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kansallisromanttiseen kauteen.

Kansallisromantiikka

Vuonna 1809 liitettäessä Suomi osaksi Venäjän keisarikuntaa kansallinen herääminen korosti maakuntien maisemallisia ja suomalaisuuden erityispiirteitä. Autonomisesta asemastamme huolimatta mm. hallintoon kohdistuvat venäläistämistoimet ajoivat etsimään ja korostamaan maailmalle ja itsellemme Suomen yhtenäistä ja monimuotoista kulttuuria. Tietoisuutta monimuotoisesta ja yhtenäisestä suomalaisuudesta vahvisti mm. Sakari Topeliuksen Maamme kirja. Maamme kirjan historiallisiin maakuntiin perustuvat maisemalliset sekä maakuntien asukkaiden yhtenäisten luonteenpiirteiden yleistykset (heimokuvakset) olivat keskeisessä asemassa maakunnan ominaispiirteitä määritettäessä. Yliopiston maakuntajakoa noudattava osakuntalaitos on tutustuttanut ja tutustuttaa opiskelijat maakuntajakoon. Aiemmin 1900-luvulla sillä on pyritty vahvasti herättämään osakuntalaisissa maakunta-ajattelua ja kotiseutuhenkeä. Maakuntahengen kasvaessa, mutta erityisesti taloudellisista ja liikenteellisistä syistä alettiin 1920-luvulta lähtien perustaa maahamme maakuntaliittoja.

Seutukaavaliitot

Suomen taloudellinen kasvu ja sen seurannaisvaikutukset aiheuttivat 1960-luvulla paineita maakuntien maankäytölle. Vaateita aluesuunnittelulle aiheuttivat voimakas ja laaja ihmisten maaltamuutto kasvukeskuksiin, kaupunkielämään liittyvien elämänarvojen suosio ja liikennemäärien kasvu. Muutosten seurauksena 1960-luvulta alkaen maakuntiin muodostettiin alueellista suunnittelua varten erillisiä seutukaavaliittoja. Seutukaavaliittojen toiminta-alueiden rajat saattoivat poiketa maakunta-alueen rajoista. Seutukaavaliiton perustamisesta ja seutukaavoitustehtävistä säädettiin vuonna 1959 voimaan tulleessa rakennuslaissa. Tämän lakisääteisen kuntayhtymän tehtävänä oli toimeenpanna aluesuunnittelua. Suomessa aluesuunnittelun katsotaan alkaneen jo vuonna 1942 Alvar Aallon Kokemäenjokilaakson aluesuunnitelmasta. Käsitteen seutuasemakaava esitti I. O. Meurman vuonna 1946 kirjassaan Asemakaavaoppi. Vuonna 1963 Sisäasiainministeriö antoi koko maata koskevan seutukaavan laatimismääräyksen. Seutukaavaliitot valmistivat vuoteen 1993 saakka kuntaa laajempaa aluesuunnittelua sekä lakisääteistä aluekaavoitusta kuntien kaavoitusta ohjaamaan.

Maakunta nyt ja sen muutos

Suomen paikallishallinnon uudistuksessa aiemmat seutukaavaliitot sekä maakuntaliitot yhdistettiin nykyisiksi maakuntien liitoiksi. Samassa yhteydessä seutukaavaliittojen tuottamat seutukaavat muuttuivat maakuntakaavoiksi.

Nykymaakunnat ovat joko historiallisten maakuntien pienempiä osia tai ne ovat syntyneet kahden tai useamman historiallisen maakunnan raja-alueista, koska ennen vuotta 1994 maakunnilla ei ollut selvää hallinnollista merkitystä, eivätkä niiden rajat olleet kaikilta osin täsmällisiä. Maakuntien virallistamisen yhteydessä mm. Etelä-Pohjanmaan maakunnasta erosi Pohjanmaan maakunta, ja suuri osa tuolloin Keski-Pohjanmaan maakunnaksi mielletystä alueesta liittyi Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan. Nykyisistä Suomen 19 maakunnasta vain Ahvenanmaan autonomisella maakunnalla on vaaleilla valittu maakuntaneuvosto (Kainuussa mallia kokeiltiin 2004–2012). Muissa maakunnissa kuten Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Keski-Suomi, Etelä-Karjala, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Satakunta, Etelä-Savo, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Kymenlaakso, Varsinais-Suomi ja Uusimaa maakunnan liiton ylin päättävä elin on jäsenkuntien kunnanvaltuustojen nimittämä maakuntavaltuusto.

Nykyisten maakuntien tärkeimpiä tehtäviä on vastata oman maakuntansa kehittämisestä ja maakuntakaavoituksesta. Maakunta- ja sote-uudistuksessa uudet maakunnat perustetaan nykyisen maakuntajaon pohjalta. Nykyisille 18 maakunnalle siirretään uusia tehtäviä, uudistetaan sosiaali- ja terveyshuollon rakenne, palvelut ja rahoitus. Maakunnille siirtyy tehtäviä Ely-keskuksista, TE-toimistoista, aluehallintovirastoista, maakuntienliitosta ja muista kuntayhtymistä sekä kunnista. Näin julkinen hallinto painotetaan kolmelle itsenäiselle päätöstasolle valtio, maakunta ja kunta.

Maankäyttö- ja rakennuslain muutos on edeltänyt käynnissä olevaa maakuntien aseman muutosta. Merkittävä lakimuutos maakuntien päätösvalmisteluun aiheutuu, kun ympäristöministeriö ei vuodesta 2016 lähtien ole vahvistanut maakuntakaavoja. Jos muutoksella ei aivan edistetä, niin ainakin sillä korostetaan kuntien ja maakunnan liittojen keskinäistä yhteyttä ja tehtävää maankäytön suunnittelussa. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten maankäytön ohjauksen, nykyisin edistämisen, tehtävä on edeltävien vuosien maakäyttö- ja rakennuslakiin tehtyjen muutosten perusteella painottumassa yleiskaavoitukseen.

Maamme kunnilta kaavoitus- ja rakennustoimen hoito edellyttää mm. maankäytönsuunnittelun ja lainsäädännön asiantuntemusta. Asian käsittely ei saa vaarantua kunnan virkakoneiston virkamiesten vähäisyydestä, kokemattomuudesta, ei myöskään kunnan koosta, sijainnista tai kunnan taloustilanteesta johtuen. Samat vaatimukset tulee täyttyä uudessa itsenäisessä maakuntahallinnossa. Tämän toteutumista odotellessa voivat niin pienet kuin suuret kunnat pyynnöin hyödyntää maankäyttö- ja rakennusasioissa valtion ohjausta ja neuvontaa.

(Piirroskuvat Haraldin omaa tuotantoa.)

 

Harald Zschauer
Ylitarkastaja
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus